Poikien syyslomalla suuntasimme Keski-Suomeen. Pyhä-Häkin kansallispuisto Saarijärvellä oli vielä käymättä – niin kuin moni muukin hieno paikka – vaikka kesiä sillä suunnalla vietämmekin. Viime vuotisesta Repoveden vaelluksesta jäi niin mukavat muistot, että tästähän taitaa tulla meille jokavuotinen juttu.

Varauduimme kylmempiinkin keleihin, mutta sää oli onneksi retkeläisille suosiollinen. Upea syysaurinko helli meitä molempina päivinä, eikä sadevarusteita tarvinnut kaivaa rinkasta.

Vaelluksen alkutaipaleella pääsimme ihmettelemään isoa puuta ja vanhaa isoa puuta. Vanha iso puu on vuodelta 1518, 26 m korkea ja sen ympärysmitta rinnankorkeudelta on 288 cm.

Pysähdyimme sen juurelle ensimmäiselle kenttälounaalle. Real turmat toimi hyvin – pussin suu avataan ja sinne kaadetaan tarvittava määrä kuumaa vettä termoksesta, sekoitetaan ja annetaan tekeytyä muutama minuutti. Ei tulia, ei nuotiota ja kevyt kantaa. Bueno, kun on nälkäisiä nuoria mukana.

Keski-Suomi näytti parhaat puolensa, korpimaisemat, järvenrannat ja männikkömetsät. Ja upea viisto syysvalo, joka siivilöityy puiden lomitse.

Yksi hienoimmista levähdyspaikoista oli Kotanevan suolla. Pitkospuita pitkin oli mukava kulkea. Reitti oli merkitty selkeästi värikoodein, seurasimme valkoisia palleroita. Toki oli hyvä, että myös kartta ja Pyhä-Häkin kansallispuiston reittiesite olivat matkassa mukana.

Yövyimme Poika-ahon torpassa. Metsähallituksen vuokraamaan torppaan saimme avaimen postitse muutamaa päivää ennen reissua. Pojat odottivat jotain vähän ”uudempaa”, mutta kyllä tämäkin torppa saatiin yölämpimäksi. Rinnankorekeudella oleva mittari näytti illalla 15 astetta lämmintä, joten mukavammin kuin viime syksynä Repovedellä, kun nukuimme kodassa.

Pihapiiriin kuului myös sauna. Mentiin vähän kiireellä ja innokkaina saunomaan, isohko sauna olisi vaatinut pidemmän lämmitysajan. Mutta voihan lauteilla välillä seisoakin, näin koko keho lämpenee :).

Torpassa oli yksi muurattu tulisija, joka varasi lämpöä. Hyvin varustellussa yöpaikassa olivat 15-senttiset patjat, tyynyt sekä täkit. Oma makuupussi oli kyllä jo tarpeen, mutta patjat olivat makuualustoihin verrattuna luksusta. Ja torpan hyvä varustelu – kaasuhella, kattilat ja ruokailuvälineet – vähensi myös mukana kannettavan tavaran määrää.

Lauantaiaamu torpalla, kaunista. Ja tuossa pihapiirin takana laiduntavat kesällä lampaat. Lammaspaimenen kesähommiinkin pääsevät halukkaat mukaan.

Tulijärvellä tehtiin tulet nuotiopaikalle ja keitettiin lisää kuumaa vettä termospulloihin. Pari paikallista porukkaakin nähtiin ja jututettiin. Toiset olivat päiväretkellä vaeltamassa ja toinen porukka oli keräämässä puolukoita. Pakkasen puraisemat puolukat ovat kuulemma parhaita mehupuolukoita.

Pyhä-Häkin kansallispuisto on perustettu vuonna 1956, ja pinta-alalataan se on vain 13 km2. Paikka sopii hyvin päiväretkeläisille, kansallispuistossa on lyhyempiä ja pidempiä reittejä. Kotajärvellä oli paljon porukkaa, moni oli tullut sinne myös pienempien lasten kanssa. Parkkipaikalta onkin sopivan lyhyt, reilun kilometrin matka  laavulle makkaran paistoon.

Meidän kahden päivän vaelluksemme oli 17 km, josta osa kulki kansallispuiston ulkopuolella. Ensimmäisenä päivänä vaelsimme 5 km Poika-ahoon, ja yöpymisen jälkeen 12 km.

Vaikka vaeltaminen on välillä hankalaa, erityisesti nuorimmalle kaverille painava rinkka käy välillä hermoille, on fiilis  jälkeenpäin mahtava. Välillä kannattaa vähän altistaa itseään oman mukavuusalueen ylittämiselle. Bonuksena saa nähdä upeita maisemia ja viettää laatuaikaa perheen kanssa ilman sähköisiä härpäkkeitä. Toivottavasti tehdään tästä perinne, sanoi perheen 14-vuotias. <3

Onko teidän perheellä joku oma juttu, olisi hauska kuulla?