Puutarjottimen muodonmuutos

Piipahdin taannoin Country White -liikkeen joulun avajaisissa Mankkaalla, ja samalla poikkeamalla kävin upeassa puutarha- ja kukkakauppa GardenLivingissä. Se on paikka, josta saan aina inspiraatiota. Tunnustan: himoitsen kaupan upeita kasveja ja graafisia ruukkuja, joita ei saa muualta.

Näin GardenLiving-liikkeessä ison, puisen, mattamustan puulautasen. Sen päälle oli aseteltu runsaasti mattamustia omenakynttilöitä, joiden pinnalla oli sokerin näköistä kimalletta. Upea. Jos sinulla on iso pöytä, jonka päälle kaipaat puista, mustaa lautasta/tarjotinta, käy vilkaisemassa. Itse sain tästä diy-idean.

Olemme saaneet kauniin puisen tarjottimen – tai lautasen – lahjaksi reilu parikymmentä vuotta sitten. Sen sinipunainen sävy ei koskaan oikein kolahtanut, mutta olemme käyttäneet sitä jonkin kerran kynttilälautasena (ja kyllä, paloturvallisuus on tärkeä asia! Kynttilät eivät jää koskaan palamaan liian pitkäksi aikaa tai yksikseen lautaselle). Suurimman osan ajasta lautanen on viettänyt kaapin kätköissä, mutta nyt siihen tulisi muutos.

Palasin takaisin Country White -liikkeeseen ja ostin sieltä pienen purkin harmaata Vintage-maalia, jolla päätin maalata sinipunaisen puulautasemme. Sohvapöytämme on musta, ja arvelin, että harmaa lautanen sen päällä olisi toimiva vaihtoehto. Ja toisaalta, mustasta erottuu pieninkin pöly ja kissankarva välittömästi.

Siispä toimeen. Pähkäilin ensin maalin värejä. Mikä harmaa näistä? Värikartta oli houkutteleva. Halusin tummemman harmaata, mutta pienessä purkissa oli saatavilla vain Warm Grey -vaaleanharmaata. Well well, kokeillaan siis sitä.

Puutarjotin ennen-kuvissa.

Maalauksen jälkeen pinta on kauniin mattaharmaa.

Hyvää ensimmäistä adventtia ja mukavaa viikon alkua,

Heli