Fab Forty Maikun Balmuir -illassa

No nythän kävi sitten niin, että olin eilen Fab Forty Something -blogin ihanan Maikun blogi-illassa luksusmerkki Balmuirilla. Lauttasaaren showroomissa oli sopivan tiivis tunnelma, ja mikä parasta, Maikku <3. Saimme nauttia pikkupurtavien lisäksi musiikista, sillä Maikku oli luvannut laulaa meille. Luottosäestäjä, serkkupoika, soitti kitaraa ja tunnelma oli huikea!

Hipelöimme ja koskettelimme materiaaleja, kuten Balmuirin Heidi Jaara kehotti meitä tekemään. Balmuirin luksustuotteista  olen kiinnittänyt huomioni jo aiemmin  mukavan rennosti ryppyisiin pellavalakanoihin. Käsittämättömintä oli alpakan turkista tehdyt tyynyt, tuntui kuin olisi silitellyt silkkistä kaninkarvaa.  Turkit on Heidin mukaan otettu luonnollisesti kuolleilta alpakoilta, eläimiä ei ole tyynyjen takia päästetty päiviltä.

Ihanasti Oulun murretta puhunutta Heidiä oli kyllä ilo kuunnella, niin täynnä paloa ja innostusta hän perheyrityksestään on. Yrityksen liikevaihto on 3 miljoonaa, ja se työllistää 15 henkilöä kokopäiväisesti. 2012 liikevaihto oli 1,6 miljoonaa, joten se on melkein tuplattu kolmessa vuodessa. Myynnistä 80 % tulee ulkomailta, ja merkki on pyrkinyt lisäämään tunnettuuttaan myös Suomessa. Hatunnosto menestyksekkäälle yritykselle, joka uskoo siihen mitä tekee,  on selkeästi löytänyt markkinoilta sen oman juttunsa eikä lähde joka kelkkaan mukaan.

Aikas kivoja isänpäiväjuttuja oli esillä, mutta niistä ei passaa hiiskua vielä :). Huonetuoksut ja tuoksukynttilät sekä ylellisen väriset pallokynttilät taisivat olla illan vieraiden suosikkeja villa- ja kashmirhuivien sekä bambu-puuvillapyyhkeiden lisäksi.

maikku

Iloinen illan blogiemäntä!

balmuir3

balmuir2

Ilahtuisikohan iskä näistä?

balmuir

Jokainen tuote on päältä ja sisäpuolelta yhtä huolella tehty, on Heidi Jaaran laatuslogan.

balmuir1

Hilepallokynttilät ja kristallikrahvit & -lasit.

balmuir4

Nahkasatuloidut kynttilälyhdyt ovat Balmuirin käyntikortti, tycker jag.

balmuir5

balmuir6

Maikku lauloi meille, ja me nautittiin.

balmuir8

Heidi Jaaraa oli kyllä ilo kuunnella.

balmuir9

Kaappasin Maikun kainaloon loppuhalaukseen. Kiitos ihanasta illasta!

Maikun juttu illasta löytyy täältä, klik.



4 thoughts on “Fab Forty Maikun Balmuir -illassa”

  1. Tuolla Marjukan illassa olisi kyllä ollut kiva päästä käymään, mutta nämä välimatkat!
    Ihania tuotteita – ja Marjukka on luonnossa ihan yhtä viehättävä ja suloinen kuin blogissaankin <3

    1. Ilta oli hieno ja erityinen juurikin Maikun esiintymisen ansiosta. Ja oli kyllä kiva nähdä näitä Balmuirin tuotteita, joita olin ihastellut asuntomessuilla ja sisustusblogeissa & lehdissä. Aina ei voi lähteä eikä ole mahdollistakaan kotikontuja etemmäs, varsinkaan työviikon iltoina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *