Muumi-neulemallit

Pitkästä aikaa innostuin aivan vapaalla (siis ei vain töissä!) neulehommiin. Tai monestihan sitä innostuu, mutta se aloittaminen – lankojen hankkiminen, ohjeen miettiminen ja tekemiselle varta vasten varattu aika – tuppaavat ainakin tässä elämäntilanteessa jäämään hamaan tulevaisuuteen.

Uudet lankat innostavat – ja kivat neuleideat, tietty!

Satuin huomaamaan Markkinointi & Mainonta -lehden verkkouutisen siitä, että Novitan Muumilangat ovat löytäneet tiensä maailmalle, klik. Amerikkalainen neulealan merkkijulkaisu Vogue Knitting oli kertonut Novitan Muumilangoista ja malleista Facebook-sivuillaan 22.1.2019. Tästä Moomin-julkaisusta oli tullut supersuosittu sivustolla, klik. Langat on huomattu myös Japanissa, jossa Muumeilla on vahva fanikuntansa.

M&M -lehden jutussa kerrottiin, että lankojen kysyntä on yllättänyt Novitan ja langat ovat loppuneet kaupoista. Kun sitten huomasin Novitan Muumineuleet-lehden Olarin Prisman lehtihyllyssä, olihan tämä tulevaisuuden klassikko poimittava talteen. Lankoja sain Kauppakeskus Kaaren Prismasta, jossa on yllättävän hyvät lankavalikoimat. Tosin tarvitsemani valkoinen Muumitalo-lanka oli päässyt loppumaan sieltäkin, joten joudun vielä himmailemaan neulemallini kanssa.

Muumimallisto Novitassa.

Veikkaanpa, että Muumipeikko-hattu tulee olemaan yksi mallisuosikeista. Neulemallit on suunnitellut Tove Janssonin hienon alkuperäiskuvituksen innoittamana Minttu Wikberg ja neuleohjeet ovat Minna Metsäsen ja Päivi Tissarin käsialaa.

Muumi-lankoja on kolmea eri laatua: Muumilaakso, Muumit ja Muumitalo. Muumit-lankojen koostumus on 55% merinovillaa ja 45% puuvillaa. Koostumus sopii hyvin vaikkapa neulepuseroon. Muumitalo- ja Muumilaakso-langat ovat 75% villaa ja 25% polyamidia – kestävimpiä siis vaikkapa sukkalangoiksi.

Itse innostuin Tuittu-kirjoneulesukista, joihin tarvitaan Muumitalo-lankoja. Ensimmäiset Niiskuneiti-langan väriset silmukat on jo luotu ja sukan varsi saatu alkuun. Kunhan vielä saan valkoista lankaa, niin homma etenee! Parasta talvilomapuuhaa siis tiedossa, varsinkin kun hiihtokelit menivät sohjon puolelle nyt lomaviikolla.

___

I got all excited with these new Moomin yarns and designs! I noticed this story on the Facebook page of Vogue Knitting, you can find it here (dated 01.22.), click

I could not resist these yarns once I found them from our local department store. You can read more about the Moomin yarns from here, click.

Heli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *