Viherpeukalon talvi

Täällä eteläisessä Suomessa on saatu kunnolla lunta. Huomasin, että puutarhan ruukkuun isutettujen tuijien ja monien muidenkin kasvien oksille oli kertynyt luvattoman paljon lunta. Kevensimme oksille kertynyttä lumikuormaa ravistelemalla vähän enintä lumikerrosta pois, etteivät oksat katkeile ja repeile lumitaakan alla. Ravistelut kannattaa tehdä hellävaraisesti, koska jäätyneet oksat katkeilevat helposti. Hyvä vinkki havupuille, joiden oksat voivat taipua eri suuntiin, on sitoa ne yhteen puutarhanarulla, jonka voi poistaa myöhemmin keväällä.

Lumi on hyvä suoja puutarhassa, sillä se eristää kasveja pakkaselta. Espoossakin pakkasmittari kävi lähellä kahtakymmentä astetta – tällaista ei ole tapahtunut moneen vuoteen. Ja sitten sää vaihtui suojasääksi ja tänään pyryttää jälleen lisää lunta. Onneksi paksu lumivaippa suojaa kasveja. Jos lunta on sadellut vähemmän, perennojen päälle voi myös tuoda ja kasata kevyttä pakkaslunta suojaksi sieltä, minne sitä on kertynyt enemmän.

Omenapuu on lähellä aitaa verkon suojassa.

Hedelmäpuut ja pensaat houkuttelevat jyrsijöitä, joiden ravinto on paksun lumivaipan takia vähissä. Lähiseudun jänöjä silmällä pitäen olemme lisänneet suojaverkon omenapuun ympärille. Toissa talvena kävi vahinko: lunta kertyi omenapuun juurelle sellainen määrä, että verkko jäi matalaksi ja jänis pääsi syömään omenapuun kuorta. Hyvä vinkki (näin jälkikäteen!) olisi ollut tampata lunta tai lapioida sitä matalammaksi verkon ympäriltä, jolloin jänis ei olisi ylettynyt järsimään oksia ja runkoa. No, sitä ei huomattu heti tehdä, jolloin jänö huomasi tilaisuutensa koittaneen.

Talven jälkeen keväällä katselimme, kuinka puu viheriöi mutta kuihtui sitten yläoksistaan. Jouduimme katkomaan puun yläoksat, ja nyt omenapuu näyttää kääpiökokoiselta.

Välillä sää on ollut plussan puolella.
Ja välillä pakkasella. Tänään tulee lisää lunta.

Toinen mainio vinkki, jonka olen oppinut, on laittaa hedelmäpuun juurelle kahvinporoja rusakoiden karkottamiseksi. Kahvinporon tuoksu ja maku on sen verran kitkerää, että jänöt jättävät puut rauhaan.

Kirsikkapuuta suojaa muovinen runkosuoja, joka kierretään rungon ympärille.

Omenapuu on nyt suojassa verkon takana. Verkon korkeus riittää, koska puu on verkon korkuinen. Omenapuusta tuleekin matala malli, koska jouduimme leikkaamaan yläoksat pois jänisvahingon takia. Kirsikkapuun suojana on kätevä muovinen runkosuoja.

Hyvää tammikuun loppua!

Heli

PS. Vinkkinä Kotiliesi-lehdessä vuonna 1933 julkaistu lukijan ohje jäätyneiden portaiden talvihoitoon: Ripottele jäätyneille portaille karkeaa suolaa, joka sulattaa rappusille paakkuuntuneen lumen ja jään. Puhdista portaan tämän jälkeen hyvin, niin suola ei kantaudu sisätiloihin!

Papusoppaa ja neulehuveja

Yksi suosikkisopistani on tuorehernekeitto. Se on taivaallisen hyvää ja kevyttä. Siihen voi lisätä keitetyn uppomunan, tai jos ei ennätä taituroida keittiössä, keitettykin kananmuna tuo ateriaan lisäpotkua. Mukavan talvisen ulkoilupäivän jälkeen soppa maistuu lounaaksi. Söin kerran tätä ihanaa hernekeittoa Hans Välimäen Chez Dominique -ravintolassa. Uppomunan maku yhdistettynä herneen pehmeyteen jätti ikuisesti säilyvän makumuiston. Siksipä jaan tähän Hansin tuorehernekeiton reseptin, kokeile ja nauti! Ohje on lajissa ”helppoa ja hyvää!”

HERNEKEITTO HANSIN TAPAAN

    • 1 sipuli
    • 1 rkl voita
    • 1 rkl vehnäjauhoja
    • 6 dl kasvis- tai lihalientä
    • 400 g pakasteherneitä
    • timjamia, minttua (tuoretta tai kuivaa)
    • meiramia maun mukaan
    • Tee näin:
    • Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulisilppu voissa pehmeäksi miedolla lämmöllä, lisää jouhot ja pyörittele muutama minuutti muta älä polta. Lisää vesi ja herneet. Kiehauta. Soseuta. Siivilöi ja lisää yrtit.

Tiesitkö muuten, että Paavalin ja Paavon päivä (25. tammikuuta) oli kansanperinteessä talven selän taittumispäivä. Paavalin päivän jälkeinen keskiviikkona oli puolitalvi, jolloin talven lumesta oli satanut puolet. Hyvän hernevuoden varmistamiseksi Lounais-suomalaisella alueella syötiin Paavalina hernerokkaa eli papurokkaa – hernettä kutsuttiin pavuksi Lounais-Suomessa. Syödessä ei saanut puhua, koska se olisi tarkoittanut herneenpalkojen halkeilemista kesällä ja herneiden putoamista maahan.

Kansanperinteessä Paavalin päivän uskottiin myös määräävän kevätsäät. Nyt kannattaakin tarkkailla säätä ja luontoa! Kansanperinteen mukaan paukkupakkaset Paavalina takasivat kesähelteet, auringonpilkahdus tiesi hyvää papuvuotta ja sumu merkitsi hallaa heinäkuussa. Jos satoi kunnolla lunta, tuli hyvä hernevuosi. Paavalin päivän kunniaksi kannattaakin keitellä kunnon papusopat.

Hyvää tammikuista viikonloppua!

Heli

PS. Hnetur-paitani on edennyt hitaasti mutta varmasti! Osallistuin Satu Rämön ja Käsityökekkereiden yhdessä suunnitteleman riddarin yhteisneulontaan, KALiin, eli knit along -tapahtumaan. Jos kiinnostuit, ohje on vielä tammikuun ajan testineulottavana Käsityökekkerit-sivuilla. Huomasin, että kovasti vihertää tämä neulekin papusopan väreissä. Puolitalvihan jo alkaa olla, ja kevättä kohti mennään!

Lähteenä käytetty: Suomen talvi päivästä päivään. Heli Hottinen-Puukko

Riistapullien pyörittelyä

Hirven, peuran ja kauriin metsästysaika alkaa olla lopuillaan ja pakastin on mukavasti täyttynyt riistanlihasta. Näin talven pakkasilla on vielä ihana valmistaa ruokaa uunissa, kun samalla tupaan saa suloista lämpöä.

Riistajauheliha on meillä edelleen paljon käytössä, vaikka lapset ovat aikuisia eikä ns. arkiruokaa tarvitse enää urakalla valmistaa. Mutta jos koko perhe on koossa, kuudelle on helpompi valmistaa pellillinen makoisia lihapullia uunissa perinteisen perunalaatikon kanssa.

Jauhetun riistanlihan lisäksi käytän vaihtelevasti muita aineksia jauhelihataikinassa. Välillä pilkottu pekoni on hyvä lisä muuten hiukan kuivahkon riistan joukkoon. Jos ei halua käyttää possua, rasvaisuuden voi korvata esim. crème fraichella ja siitä saa samalla sopivaa hapokkuutta pulliin. Lisäksi pannulla haudutettua sipulia ja valkosipulia sekä paljon lempiyrttejä taikinaan, niin jopa riistapullat maistuvat ronkelimmankin suussa.

Kun viimeksi valmistimme porukalla riistapullia ilman possua ja olin jo hujauttanut créme fraichet lihan joukkoon enkä löytänyt korppujauhopussia lisätäkseni niitä sitomaan hapankerman ja lihan kiinteäksi taikinaksi, poikani Jere ehdotti, että pyöritellään pullat ruisjauhoissa, paistetaan voissa rapea pinta ja sitten vasta paistetaan pullat uunissa. Miten loistava ja yksinkertainen idea! Pullista tuli herkkuhyviä! Samalla tyylillä valmistin jouluksi myös karhunlihapullia. Vähän työläämpää se on, kun pannulla paistaminen on yksi työvaihe lisää, mutta maku on sitten työn arvoista.

Riistalihapullat

700 g riistajauhelihaa
1 prk / 200 g créme fraichea
I iso tai 2 pientä sipulia pilkottuna
3–6 valkosipulia pilkottuna (määrä maun mukaan)
tuoreita tai kuivattuja yrttejä, esim. timjamia, oreganoa, rosmariinia, kuivattuja noin 3 rkl, tuoreina yrtteinä 1–1,5 dl maun mukaan
suolaa
mustapippuria
1 kananmuna (voi jättää pois)
ruisjauhoja
voita

  1. Kuori ja pilko sipulit ja hauduta ne pehmeiksi voissa pannulla.
  2. Sekoita sipulit, créme fraiche, yrtit, suola ja rouhittu mustapippuri jauhelihan joukkoon. Lisää halutessasi kananmuna. Sekoita käsin kiinteäksi taikinaksi.
  3. Pyörittele taikinasta sopivankokoisia pullia, kierittele niitä ruisjauhoissa lautasella ja paista niihin voissa kuumalla pannulla rapea pinta.
  4. Koepaista ensin yksi lihapulla ja maista samalla suolan määrä. Mikään ei ole niin tylsää kuin suolaton lihapulla!
  5. Kokoa paistetut pullat uunipellille ja paista lempeällä lämmöllä (175 astetta) kypsiksi.

Herkullista tammikuuta!

Maarit

Käsillä tekeminen koukuttaa!

Hyvää vuotta 2021! Toivon, että uusi vuosi toisi vapautta ja helpotusta meille kaikille. Odottelen rokotuksia toiveikkaana. Karmeinta vuodessa 2020 on ollut sosiaalinen etäisyys perheen ikäihmisiin. Perheemme molemmat mummit asuvat kaukana, ja erityisesti oman äitini näkeminen on suorastaan mahdotonta, koska olen joka päivä lähitöissä koulussa. Koronatestin tuloksen jälkeen matka iloiseen Itä-Suomeen äidin luo kestää niin kauan, etten ennätä viikonloppuvierailulle. Onneksi sain viettää aikaa äidin luona aikaa nyt vuodenvaihteessa reilun viikon verran.

Mitä sinä toivot uudelta vuodelta? Oletko päättänyt aloittaa jotain uutta, vaikkapa uuden harrastuksen? Vai aloititko jotain jo viime keväänä, kun korona pisti normiharrastukset pakettiin? Minä innostuin keväällä neulomisesta, ja jäinkin pahasti koukkuun. Neulomisbuumi näyttää jylläävän myös kansainvälisesti ja some pullistelee itse tehtyjä ihanuuksia. Neulomisesta on tullut myös yhteisöllinen harrastus, ja yhteisneulontoja, KALeja, järjestetään ja malleista tykätään eri somekanavissa.

Tykky-neulepusero.

Käsillä tekemisestä on tullut slow foodin kaltainen ilmiö. Taitoliitto valitsi vuoden 2021 käsityötekniikaksi parsimisen ja paikkauksen. Tämä kertoo vahvasti käsillä tehdyn arvostamisesta – jonkun tekemä, rikki kulutettu hyvälaatuinen vaate saa uuden elämän korjattuna. Korjaaminen vähentää tekstiilijätteen määrää ja on myös hyvän mielen ympäristöteko. Kuluttamistaan kannattaa pohtia ja huomata, kuinka jo pienillä teoilla on merkitystä, muistuttaa Taitoliitto viisaasti.

Siksipä päätin kirjoittaa myös tänne blogiin tänä vuonna enemmän käsillä tekemisestä ja erityisesti neuleista ja neulomisharrastuksesta, joka on vienyt minutkin mukanaan. Kiireinen työ ja elämä erottivat meidät, minut ja käsillä tekemisen. Jotain jäin varmaankin vuosien varrella kaipaamaan, sillä nykyisin teen paljon kaikenlaista – ja useimmat hankkeet päätyvät myös tänne blogiin postauksina. Päätin toteuttaa elämässäni sitä, mikä tuottaa iloa – Do more of what makes you happy!

Lyhyt versio Tykky-neulepuserosta.

Neulominen rauhoittaa mieltä ja siinä saa toteuttaa omaa luovuuttaan sekä laittaa itsensä koko ajan likoon, oppia uutta. Villasukat tuntuvat olevan kuuminta hottia, mutta minä olen hurahtanut neulomaan erityisesti villapaitoja ja slipareita. Päätin tehdä tätä myös ihan tosissani, ja perustin instagramiin keväällä Kotonaknits-tilin, jossa julkaisen tekemiäni neulemalleja – omia ja toisten ihanuuksia, joita on välillä rentouttavaa tikutella menemään. Teen omista neulemalleistani selkeitä ohjeita ja toivon, että joku muukin joskus innostuu suunittelemastani mallista. Se olisi parasta palautetta!

Tykky-neulepuseron pidempi malli.
Tykky-neulepuseon pitkä malli.

Tämän Tykky-neulepuseron ohjeen ja mallin suunnittelua varten neuloin puserosta kaksi eri versiota. Lankana on paksu islantilainen Alafosslopi, josta syntyy erityisesti lämpimiä ulkoiluneuleita. Ensimmäinen Tykky-neulemallini on pitkä, ja tein kaarrokkeen kavennukset perinteisellä islantilaistyylillä pitkin kaarroketta. Toinen neulomani versio on lyhyt, ja kaarrokkeeseen tulee keskitetysti raglan-kavennukset. Tykästyin enemmän tähän raglan-malliseen kaarrokkeeseen, koska nauhamainen kavennus on kaunis ja eri kokoihin sarjominen on selkeämpää (myös ohjeena).

Nyt haen testineulojia neuleelleni. Jos innostuit, katso instagramista Kotonaknits-sivuni ja ilmoittaudu mukaan! Voit neuloa mallin joko pitkänä tai lyhyenä, ohjeessa on testineuletta vasten koot XS-3XL. Valmiin neuleen rinnanympärys on 88-92-98-104-110-116-122 cm.

Toiveikkuutta ja valoa alkavaan vuoteen. Tehdään enemmän sitä, mikä tuo iloa!

Heli xx

Saunan rauhassa

Me rakentajat Vol. 3

Mökin rantasauna on nyt ollut käytössä syksystä alkaen ja edelleen nautin sen lämmöstä, rauhasta ja hiljaisuudesta. Kertalämmitteisen Aito-puukiukaan uunissa ei saunomisen aikana pala tuli, ei kuulu tulen huminaa, ei puiden ritinää. Lauteilla vallitsee syvä hiljaisuus, jonka yli vain oma hengitys kuuluu.

Rantasaunaa ei lämmitetä kiireessä eikä muiden töiden lomassa. Sen lämmitys vaatii aikaa ja sitoutumista. Puita kuluu, kun tulipesiä on kaikkiaan kolme: kiuas, lämminvesipata ja tuvan takka. Loppusyksynä saunan nurkalle saatiin myös kylpytynnyri, jonka kamina roihuaa välillä neljäntenä tulipesänä.

Kiramin kylpytynnyri on mieheni pitkäaikainen haave. Nyt vielä kipuamme tynnyriin keittiöjakkaran avulla, mutta keväällä sen ympärille rakennetaan terassi ja silloin tynnyriin voi pulahtaa varpasillaan sipsutellen suoraan saunasta.

Vesi tynnyriin lasketaan pumpun avulla järvestä. Vesi lämpenee tynnyrin kyljessä olevan kaminan avulla yllättävän nopeasti +35-37 asteiseksi ja pysyy pienen ylläpitotulen kanssa lämpöisenä koko saunomisen ajan. Vaati toki muutaman harjoittelukerran, että löysimme meille sopivan lämpötilan ja millaisella tulella ja vedolla sitä ylläpidetään.

Myssy näin talvella on must ja runsaasti juomavettä käden ulottuvilla, sillä niin saunominen kuin lämmin kylpy verottavat kehon nestettä. Olut, siideri tai kuohuva toki tuovat ihanaa ylellisyyttä kylpemiseen, mutta juomavettä ei saa unohtaa!

On hyvin taianomaista istua lämpimässä vedessä pimeässä, vain lyhtyjen valossa, kattona tähtitaivas (jos on selkeää), puiden humina ja satunnaiset luonnon äänet ympärillä.

Syksyn pimeiden alkaessa saimme vihdoinkin kauan postin matkassa kulkeneet valot mökin ja saunan väliselle kulkureitille.

Löysin nämä vanhanmalliset seinäkoukut Kansallismuseon museokaupasta jo kauan ennen kuin aloitimme saunan rakentamisen. Onneksi olivat vielä tallessa!

Takkatupaan hankittiin Karup Designin Roots futonsohva. Sen saa kätevästi tarvittaessa laskettua kahteen asentoon: lököttelypaikaksi tai lopulta sängyksi. Nukkumista ei ole vielä testattu, mutta kesällä se on varmasti kovassa käytössä, kun nuoriso vierailee mökillä.

Miehen metsästämä 12-piikkinenkin löysi lopulta paikkansa!

Saunomiseen meillä kuluu helposti 2-3 tuntia. Sen jälkeen on ihana pujahtaa takkatuvan lämpöön. Tupaa ei pidetä jatkuvasti lämpimänä eikä tilassa ole patteria. Tulikiven takka on näin talvisin oiva lämmitin. Pari pesällistä puita ja pikku tupa on suloisen lämmin ja koivulattialla voi huoletta olla paljain jaloin.

Löysin ihan sattumalta takan edustalle kauniit kivimosaiikit K-Raudan laattaosastolta. Olivat ilmeisesti jo jotain poistotavaraa, koska lojuivat syrjässä eikä niille löytynyt ensin hintaa. Vähän työlästä niiden kokoaminen oli, etenkin saumaaminen. Kokosin koko komeuden ensin muottilevyn päälle ulkona. Valmiita verkossa kiinni olevia mosaiikkeja mahtui levylle kaksi kokonaista, loput piti sijoitella ympärille yksitellen. Mutta nyt se on kaunis yksityiskohta pienessä tuvassa.

Takkatupaan ostimme Ikeasta kaapistot. Korkeassa nurkkakaapissa säilytetään futonsohvan petivaatteita ja matala kaapisto kätkee sisäänsä myös integroidun jääkaapin, astioita ja saunamökissä tarvittavia tavaroita. Oikealla on lavuaari ja hanakin odottaa vielä asennusta. Vesijohdoissa kulkee ns. kesävesi eli pumppaamme veden järvestä.

Takkatupaan löysin Söstrene Grenestä tammisen sarjapöydän, jonka pikkupöytiä voi kätevästi nostaa vaikka sohvan eteen saunan jälkeen herkuille ja virvokkeille. Sarjapöydän yläpuolelle on etsinnässä valaisin, jota en ole vielä löytänyt. Kunnon kristallikruunua olen ajatellut, mutta en tiedä . . .

Keväällä on edessä saunamökin ympäristön siistimistä. Saunan ja mökin välissä kasvaa useita pieniä kuusia, joista yhden veimme joulukuuseksi isovanhemmille ja toisen koristelimme valoilla omaksi iloksi saunan lauteilta katseltavaksi.

Kun valoa alkaa olla enemmän, käärimme taas hihat ja käymme varastorakennuksen kimppuun. Jotainhan sitä on kai aina puuhasteltava!

Paljon iloa ja inspiraatiota uudelle vuodelle 2021!

Maarit

Saunan uusi ilme

Kotisaunamme kiuas sanoi poks huhtikuussa. Saimme sähkömiehen käymään, ja diagnoosi oli tyly: vastukset menneet kiukaasta, ja uusi kiuas on järkevin vaihtoehto. Harvian kiuas lähti siis vaihtoon, ja mietimme, löytyisikö jostain laadukkaampaa kiuasta. Kiuas palveli noin viisi vuotta, toki saunoimme ahkerasti, joten kovalla käytöllähän se oli. Mutta siitä huolimatta – viisi vuotta on lyhyt ikä kiukaalle.

Lauteet menivät kauniisti jiiriin, mutta pienet palaset eivät pysyneet paikoillaan. Puhdistaminen oli hankalaa, koska ylälaude oli ruuvattu vahingossa kiinni runkoon.
Vanha sauna oli kivan näköinen mutta toimimaton. Kiukaasta on jo otettu kivet pois.

Vaihtoehtoisen kiukaan selvittelyssä ja pohtimisessa hujahti sitten hetki. Samalla heräsi ajatus saunan toiminnallisuuden parantamisesta sekä sen ulkoasun freesauksesta tummalla saunavahalla. Vaikka aiemmatkin lauteet olivat kivan näköiset, ne olivat äärimmäisen epäkäytännölliset. Ylälaude oli ruuvattu kiinni runkoon, joten sitä ei saanut nostettua tai irrotettua pesuun. Runkojen tukijalat muodostivat hankalasti puhdistettavan alueen saunan takaosaan. Saunan lattialle oli päässyt pinttymään kalkkisaostumia jalkojen ympärille, ja näitä saostumia oli hankala saada puhtaaksi. Harmitti.

Kesällä saunoimme mökillä, joten kotisaunan kuntoonlaitolla ei ollut siinä vaiheessa kiire. Tutkailin erilaisia kiuasvaihtoehtoja ja tykästyin Tulikiven mustaan Sumu-kiukaaseen, joka vaikutti laadukkaalta. Asia ratkesi vielä Tulikiven kiukaalle 6-0, kun kesän asuntomessuilla saimme Tulikiveltä mukavan tarjouksen kiukaasta. Tilasin kiukaan ja se saapui rahdilla Heinävedeltä <3. Voi ihanuus, ihan tuli hyvä mieli, kun sain kannatettua vanhan kotikonnun yrittäjyyttä. (Ensimmäisiä kesätyöpaikkojani oli Kerman Savi. Tulikivi osti sittemmin Kerman Saven ja yksi toimipisteistä – ja keraamisten uunien valmistus – sijaitsee edelleen Heinäveden tehtaalla).

Päätimme muuttaa keskilaudetta siten, että siihen rakennetaan siirrettävä, leveämpi runko, johon tarvitaan uudet laudepuut. Rautakaupassa selvisi, että emme enää saa mistään 86 mm levyistä lautaa. Tämä laittoi suunnitelmat uusiksi. Näin ollen jouduimme henkkimaan eri levyistä laudelautaa kuin aiemmin. Eihän se käynyt päinsä, että ylälauteet ovat kapeampaa lautaa kuin alalauteet. Puoliso räknäili laudelaudan leveyttä ja keskilauteen kokoa. Päädyimme 140 mm leveään laudelautaan, materiaalina haapa. Leveä haapalaude olikin kaunis! Hetkisen mietin vielä, raaskinko vahata mustalla komeat haapalauteet. Säilytimme mahdollisimman paljon, kuten ylälauteen vanhan, jo tummuneen rungon, joten vahakäsittely oli tarpeen yhtenäisen värityksen saamiseksi.

Saimme hyödynnettyä ylälauteiden rungon. Sinne lisättiin vielä yksi poikkipuu tukea antamaan.
Pitkä ja leveä lankku on rauhallisen ja konstailemattoman näköinen.
Ylälauteet valmiina. Selkeä ja rauhallinen leveä laudoitus sopii hyvin pieneen saunaan.
Keskilauteen leveä, yhtenäinen runko tuntuu antavan lisää tilaa pieneen saunaan. Lauteidenn värin erot näkyvät uudessa keskilauteessa ja jakkaran vanhoissa, tummemmissa laudoissa.
Nyt on keskilaude valmiina. Vanha jakkara kapeine lautoineen päätettiin uudistaa leveämmillä laudoilla, koska lautaa jäi juuri sopivasti jäljelle. Kuvassa vielä vanha, kapea lauta.
Ensimmäinen kerros mustaa Supi-saunavahaa. Vahasin lauteet ja rimat kahdesti.
Rimoitus tuo viimeisteltyä ilmettä ja valo siivilöityy pehmeämmin lauteiden alta.. Lisäsimme rimoitusta keskilauteen ja ylälauteen väliin sekä lauteiden alle kiukaan kohdalle.
Tummassa saunassa on tunnelmaa.

Varsin iloisia olimme, kun pääsimme vihdoin saunomaan! Tulikiven Sumu tuntuu antavan vahvat mutta lempeät löylyt. Saattaa olla, että sauna lämpiää jälleen lähes joka päivä.

Mietin vielä, pitäisikö myös saunan seinät käsitellä mustiksi. Kylpyhuoneessa on musta ja valkoinen kaakeliseinä ja klinkkerit ovat tummanharmaat, joten se voisi kyllä sopia. Mitä tuumit, olisiko sauna vielä tunnelmallisempi, jos seinätkin olisivat mustat?

Mukavaa viikonvaihdetta!

Heli xx

Lapin lumoissa – Montellin maja

Montellin maja sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Vuontisjärven yläpuolella tunturihangassa, jonka muodostavat Vuontis- ja Keräskero. Suunnistimme auton keulan Enontekiön Ylikyröön Vuontispirtille, jonka opasteita seuraamalla pääsimme lähtöpaikkaan Vuontispirtin parkkipaikalle. Reitti kulki aluksi loivasti nousevaa reittiä läpi pohjoisen suomaiseman ja metsän ylös tunturiin.

Montellin majalla.

Patikointimatka on osittain jyrkähkö, mutta reitin pituus on opasteiden mukaan Vuontispirtiltä ja Vuontisjärven vierestä kulkien vain viitisen kilometriä. Oiva matka lyhyelle retkelle päiväretkireppujen ja eväiden kera, ja matkalla näimme eri-ikäisiä kulkjoita, lapsiperheestä varttuneempaan pariskuntaan. Montellin majalle pääsee nousemaan myös Keräsjärven, Nammalakurun ja Hannukurun suunnasta.

Reitti kulkee Vuontisjärven viertä.
Kuljimme aluksi suomaiseman poikki.
Keli oli mukavan kirpakka kulkijalle. Menimme poikki pohjoisen suomaiseman.
Alkunousu metsän siimekseen ei ollut jyrkkä.
Ennätimme kuvata poistuvan hömötiaisen.
Lehdet olivat jo pudonneet tunturikoivuista lokakuussa syysloman aikaan.
Löysimme enää pari paikkaa, jossa näkyi maaruskaa.
Maassa ei näkynyt juurikaan enää kuin satunnaista ruskaa.
Montellin majaan mahtuu vaikka yöpymään lavitsalle. Mökin saa lämpimäksi.

Pienessä Montellin majassa on avotakka, ikkuna ja iso lavetti yöpyjille ja levähdykseen. Läheltä löytyy myös halkoja liiterissä ja ulkokäymälä. Kun saavuimme majalle, takka oli lämpiämässä ja sisällä porukkaa. Jätimme siis sisäkäynnin väliin, ja istahdimme ulos nuotiopaikalle nauttimaan eteemme levittäytyvistä maisemista ja eväistä.

Reitit jatkuivat eteenpäin tuntureille.
Majalta johti useita reittejä tuntureille.

Myöhemmin nuotiopaikalle saapui myös muita vaeltajia nuotiotulille nauttimaan nuotiolla lämmitetyistä lihapiirakoista. Meidän retkieväämme tällä kertaa olivat Snack pot -kuivanuudelit, jotka elävöitetään kiehuvalla vedellä. Olimme varustautuneet termoksen kanssa, joten ruoan valmistamiseen ei kulunut juuri aikaa. Oli hauska vaihtaa kuulumisia toisten kulkijoiden kanssa.

Montellin majan rakennutti metsänhoitaja Justus Montell (1869-1954), joka teki kasvi- ja eläintieteellisiä tutkimusmatkoja majalta käsin. Hänen ehdotuksestaan on perustettu Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue, Mallan luonnonpuisto vuonna 1916. Luonnonpuisto sijaitsee kolmen valtakunnan rajalla Kilpisjärvellä. Mallasta voit lukea aikaisemman blogijuttuni täältä: Mallan kyyneleet – vaeltamassa Kilpisjärvellä.

Reitti alas Vuontisjärvelle.

Syksyllä 1944 majan polttivat saksalaiset, ja uusi maja rakennettiin poltetun tilalle 1946. Nykyisin maja on Metsähallituksen omistuksessa. Mielenkiintoinen tarina Justus Montellin värikkäästä elämästä löytyy Retkipaikan sivustolta, jota osin käytin myös lähteenä blogijuttuuni. Tässä linkki mainioon, Jukka Parkkisen kirjoittamaan tarinaan, klik.

Mukavaa alkavaa marraskuista viikkoa!

Heli xx

Särestöniemi – vinkki pohjoisen reissulle

Kittilän reissulla pohjoisessa kannatta poiketa Särestöniemi-museossa. Tämä oli toinen vierailumme, ja kyllä oli väärtti. Edellisestä kerrasta olin unohtanut, kuinka upea ateljee on. Muistin kyllä vanhan hienon Särestöniemen rakennuksen. Myös Reidar Särestäniemen taide puhutteli tällä kertaa eri tavalla kuin viimeksi. Ehkä aika teki tehtävänsä, tai sitten pohjoisen hieno luonto sai näkemään myös Särestöniemen omaperäisen ja värikylläisen taiteen uusin silmin. Koko miljöö, Särestöniemen suvun tila rakennuksineen, on hieno.

Vanha Särestö on Reidar Särestöniemen lapsuudenkoti. Taiteilijan isovanhemmat, Heikki (1859–1941) ja Kaisa Kaukonen, os. Tammela (1851–1927), ostivat Särestöniemen tilan vuonna 1889. Päärakennuksen vanhin osa on vuodelta 1873. Suvun sukunimeksi tuli Särestöniemi 1930-luvulla tilan nimen mukaan. Tänä päivänä koko tila toimii museona. Sekä näyttelyt että miljöö ovat kiehtovat. Lämmin suositus!

Lähteet: Särestöniemi-museo: https://www.sarestoniemimuseo.com/

Vanha Särestöniemi sijaitsee Oulankajoen varrella.
Pelargonit kukkivat verannalla.
Vanhat kodinkoneet ja arkiset tavarat esillä.

Arkkitehtipari Reima ja Raili Pietilä ovat suunnitelleet Särestöniemeen galleria- ja ateljeerakennukset. Komeassa ja avarassa galleriassa on ollut tilaa hengittää, luoda taidetta ja asua. Isot ikkunat avaavat näkymät suoraan luontoon ja antavat valon tulla. Oli, kuin olisi astunut omaan sielun maisemaan.

Ateljeen sisäänkäynti.
Särestöniemen ateljeessa oli hieno tunnelma. Tällaisessa tilassa ja näissä maisemissa olisi hienoa elää.
Kaikki oli, kuin taiteilija olisi vain poikennut jonnekin käymään.
Taiteilijan ateljeessa.
Arat porot poikkesivat ateljeen pihassa.

Galleriassa on esillä isoja töitä. Siellä on myös sauna- ja uima-allastila. Museoon kuuluu myös pieni myymälä-kahvilarakennus, josta voi osaa mukaan postereita Särestöniemen töistä, t-paitoja tai paikallisten taidekäsityöläisten töitä. Mukaani lähti kaksi julistetta, jotka odottavat kehystystä.

Gallerian näyttely.

Palasin Särestöniemestä virkistyneenä ja sielu jälleen vähän enemmän ravittuna ja avoimena elämälle.

Näissä tunnelmissa – hyvää pyhäinpäivän viikonloppua!

Heli


 

Rakentamisen kilpajuoksu ja loppuspurtti

Me rakentajat Vol. 2

Valmiin rantasaunan hirsikehikon pystyttäminen on kuin legojen rakentelua. Mukana tulevat piirustukset, jossa jokainen seinä on erikseen kuvattu ja eroteltu aakkosilla. On A-seinä, B-seinä, C-seinä jne. ja jokainen hirsi numeroitu, A1, A2, A3 jne. alhaalta ylöspäin. Helppoa kuin heinänteko! Kunhan muistaa, mihin kohtaan hirsiseinää lyö tappeja, ettei tapita vahingossa juuri sen ihanan seinälampun kohdalla ja sille aiottujen sähköjohtojen kulkureikiä umpeen. Kun tällainen harrastajarakentaja ryhtyy kokoamaan hirsilegoja, nopeasti etenevän työn huumassa tuollaiset asiat tuppaavat unohtua.

Aluksi kokoaminen edistyi hyvinkin nopeasti. Mutta kun kerroksia tuli lisää, nostajien pituus loppui kesken ja hirret painoivat kuin synti, päätimme vuokrata rakennustelineet. Koko komeuden pystyttäminen tehtiin kahden naisen ja kahden miehen voimin. Kiitos Hilla ja Lavi!

Yhdeksi iltapäiväksi saimme vielä kaksi riskiä miestä lisää apuun. Nostimme pari ylintä, koko katon leveyden pituista hirttä, jotka yhdistivät samalla ensimmäistä kertaa nuo kaksi erillistä rakennusta toisiinsa. Tässä vaiheessa jännitys oli huipussaan. Ovatko mittauksemme menneet oikein, kuinka mahtaa tuo pitkä hirsi ja sen salvos loksahtaa paikoilleen saunan sivulta tulevan, osittain ilmassa kelluvan ylimmän seinähirren kanssa.

Voi sitä riemua, kun ensimmäinen pitkä hirsi oli pukerrettu pulpettikaton matalampaan päähän (kattoahan ei siis vielä ollut), miesvoimin pyöritelty neljän hirsiseinän päältä vielä korkeammalle ja sitten se kuin itsestään loksahti salvoksiin! Silloin ymmärsin, miksi perustuksen pilareita mitattiin niin hartaasti ja tehtiin tarkistusmittoja ihan kyllästymiseen asti. Nyt milleilläkin oli todella merkitystä!

Seuraavaksi alkoi katon rakentaminen. Kattotuolien lankut olivat vielä Finnlamellin hirsipaketissa mukana, mutta kaikki muu kattoon tarvittava puutavara saatiin omista laudoista. Neljäntuuman lautaa näin päin, sitten noin päin, tuuletusrakoja, aluskatetta ja taas lautoja ristiin rastiin. Minä en katolle kiivennyt kuin rakennustavaraa ojentamaan. Onneksi poikamme Jere liikkui ketterästi katolla lautojen varassa isänsä apuna. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin yhtäkkiä huomaa, miten lapsista on kasvanut aikuisia, vastuullisesti työhön suhtautuvia ja jopa pientä huolenpitoa omista vanhemmistaan osoittavia.

Kun katto eteni ja sai lopuksi vielä Metehen pellit suojakseen, minun hommaani maan tasossa oli hirsiseinien käsittely ulkopuolelta. Ensin vedin pintaan pohjustuspuunsuojan, Tikkurilan Valtti Plus Base. Se on vesipohjainen puunsuoja-aine, joka hidastaa kosteuden imeytymistä sekä home-, sinistäjä- ja lahottajasienten leviämistä. Aine on hiukan sinertävä väriltään ja hyvin maitomainen eli valuu helposti hihaan. Varsinaiseksi puunsuojaksi ja sävyksi valitsin saman kuin mökissämmekin, Teknoksen Woodex Aquan, sävy 1835.

Ehdin vielä ennen loppusyksyn pakkasia käsitellä saunan seinät sisäpuolelta. Sinne valitsin Tikkurilan Supi saunasuojan, sävyksi Hiili. Samalla mustalla käsittelin myös kattoon tulevat kuudentuuman raakalaudat ja myöhemmin ikkunoiden ja oven vuorilaudat. Halusin rantasaunan sisältä vähän rouheamman oloiseksi, siksi en valinnut höylättyä lautaa kattoon.

Ennen talventuloa laitoimme vielä ikkunat ja ovet ja kaivoimme maahan Upon saunakaivot.

Ajattelimme, että rakentamiseen tulee tauko talvikuukausien ajaksi. Mutta kun tammi-helmikuussa ei lunta tullut kuin nimeksi, otimme sirkkelit esiin ja ryhdyimme räntäsateessa rakentamaan terassia. Tuvan ja saunan välillä liikkuminen oli niin hankalaa, koska kynnykset olivat korkealla, joten terassi helpotti asiaa ja saimme rakennustarvikkeet pois märästä hiekasta.

Talven harmaudessa oli välillä vaikea kuvitella aurinkoisia kesäiltoja, lämpöisen saunan tuoksua ja tuvan takan iloista räiskettä. Kun vielä lumen alta tuli esiin hujan hajan olevia lautoja, rännejä, tikkaita ja kaadettujen puiden oksat köllöttivät vieläkin tien poskessa, meinasin paiskata rukkaset santaan ja lopettaa koko touhun. Väsytti niin paljon! Ja sitten tuli korona!

Ehkäpä Uudenmaan eristys oli meille tietynlainen siunaus, lepotauko, jota emme itse olisi itsellemme muutoin suoneet. Kaipaus mökille oli suuri, mutta yritimme nauttia viikonloppuisin keväisistä kävelylenkeistä kotona Espoossa. Tauko rakennushommista teki hyvää!

Kun eristysaika oli vihdoin ohi, aloitimme taas joka viikonloppuiset rakennuspuuhat. Ensimmäiseksi kuljetimme koivulankut Tiaisen sahalle loppukuivatukseen ja höylättäväksi lattialaudoiksi. Lankut olivat yllättävän hyvässä kunnossa.

Kun säät lämpenivät, pääsin käsittelemään tuvan sisäseiniä. Valitsin Osmo Colorin Uviwax suojavahan, joka sopii erityisesti vaaleille puupinnoille sisällä. Se lupaa säilyttää puun oman vaalean sävyn mahdollisimman pitkään ja suojaa hirttä lialta ja kosteudelta.

Juhannusviikolla Tulikiven takkamestari muurasi Harmaja-takan. Me osasimme tehdä takan alustan ja asetella takan paikan lähelle kaikki kivet oikeaan järjestykseen, mutta onneksi ammattimies hoiti loput.

Katon paneelit käsittelin jo ennen asennusta kahteen kertaan Osmo Colorin puuvahalla, sävy Kuusi. Koska katon paneeleiden puu ei ole kuitenkaan saman sävyistä hirsiseinän puun kanssa, valitsin reilusti valkoisen sävyn kattoon.

Mutta millä käsittelisin lattiaan kaavaillut omat koivulaudat? Halusin säilyttää koivun luonnollisen vaalean sävyn ja elävän puupinnan. Pelkkä öljy tai vaha imeytyy puuhun ja siten aina tummentaa puun omaa sävyä. Valkoinen pigmentti taas saattaa tehdä pinnan peittäväksi. Soitin Osmo Colorin kuluttajaneuvontaan ja sain heti hyviä vinkkejä. He lähettivät minulle 5 ml näytepusseja kahdesta sävystä, jotka sekoittamalla saisin kenties toivotun vaalean mutta ei peittävän vahapinnan lattiaan. Tein testivedot koivulaudan pätkään ja sitten uskalsin käydä maalikaupassa. Sekoitin puolet Osmo Colorin öljyvahaa sävynä väritön matta, nro 3062 ja puolet värillistä öljyvahaa sävynä valkotammi, nro 3041. Käsittelin lattian kahteen kertaan ja lopputulos on aivan ihana, silkinhimmeä ja luonnollisen vaalea.

Saunan suunnittelimme niin, että sen sydämenä on Narvin kertalämmitteinen Aito-kiuas 57K, viereen Misan 50 litran lämminvesipata. Olimme juuri tilanneet ja maksaneet Netraudan kautta Aito-kiukaan, kun saimme ilmoituksen, että Narvin tehtaan varastopalon vuoksi Netrauta ei voi toimittaa kiuasta ja kaupat perutaan. Soitimme suoraan Narville ja saimme kuulla, että aikaisintaan lokakuussa alkavat taas uudet toimitukset. Aloimme soittaa läpi eri jälleenmyyjiä, josko jollakin olisi varastossa Aito-kiuas. Lopulta yksi kiuas löytyi Bauhausista, tarvitsemamme korotusosa Narvin omalta myyjältä ja kiuaskivet Lappeenrannasta. Mikä helpotus! Saisimme sittenkin nauttia uuden saunan löylyistä vielä ennen syksyä.

Koska koivulautoja jäi tuvan lattiasta jäljelle, rakensimme niistä myös saunaan lattian. Ihailin aikoinaan appivanhempieni mökkisaunan puulattiaa, joka oli aina lämmin ja miellyttävä jalan alla. Reilu rako ja kaadot takaavat, että pesuvedet valuvat mittojen mukaan tehtyä kourua pitkin jätevesijärjestelmään. Lattian käsittelin Tikkurilan Supi lattiaöljyllä kahteen kertaan ja aion uusia käsittelyn aika ajoin.

Rakentamisen kilpajuoksu vain kiihtyi ja loppukiri huipentui kesälomaan elokuussa. Haasteellista koko kesässä oli, miten aikatauluttaa kaikki loput rakennustyöt oikeassa järjestyksessä, kun viikonloput hurahtivat nopeasti, milloin minkäkin työn kimpussa. Joka sunnuntai kirjoitimme mökkivihkoon, mitä hankintoja pitää tehdä viikon aikana, mitä rakentaa seuraavana viikonloppuna. Peräkärry kulki mukana Kouvolaan asti, jossa se täytettiin erilaisista rakennustarvikkeista aina perjantaisin ja ajettiin mökille. Sama toistui viikosta toiseen.

Varsinainen loppukiri juostiin elokuussa loman aikana. Ja pääsin lopultakin sisustamaan!
Siitä kerron rakennussarjani viimeisessä osassa.

Maarit

Kotimaan matkailuvinkit pohjoiseen – Kilpisjärvi

Moni pohtii, minnepäin Suomea suuntaisi lomalla. Perheemme perinteinen lomakohde syyslomaviikolla on pohjoinen tunturi-Lappi. Pääkallopaikkamme eli majoituskohteemme on Muoniossa, josta käsin on mahdollista tehdä päivävaelluksia eri suuntiin. Kerron parista perheen päiväretkien suosikkikohteesta vinkiksi pohjoiseen matkaaville.

Saanan huipulle

Kilpisjärven maamerkki Saana on päiväretkien kestosuosikkikohde. Saanan polulle, joka johtaa tunturin laelle, pääsee samasta paikasta kuin Mallan luonnonpuistoon. Selkeät opasteet löytyvät pian Kilpisjärven keskustan jälkeen tien vasemmalla puolella ennen Norjan raja-asemaa. Parkkipaikalta johtaa uusi polkupohja kohti Saanan tunturia. Uutta polkua on mukava kulkea, ja uudet kiviraput ovat jykevät ja kestävät varmasti aikaa ja kulkijoita. Polulle pääsee myös Kilpisjären retkeilykeskukselta. Matkalla vastaan tuli niin lapsiperheitä kuin varttuneempaakin väkeä, joten polku houkuttelee eri-ikäisiä luonnonystäviä.

Noin kilometrin patikoinnin jälkeen polun varrella on uusi kota.

Alkumatkan maltillisen nousun jälkeen raput ja jyrkempi tunturirinne antavat mukavasti vastusta hyväkuntoisellekin kulkijalle. Oman mausteensa matkaan toi lokakuussa ylätunturilla polkujen osittainen jäätyminen, joten jokaista askelta oli syytä tarkkailla niin ylös kuin alaspäin tultaessa. Kirpakka ilma ja kevyt pakkastuuli vauhdittivat kulkuamme. Patikoimme Saanan huipulle puolitoista tuntia. Alas tunturia laskeuduimme noin tunnissa. Hyvän tankkauksen ja sopivan vaatetuksen avulla matkanteko on mukavaa.

Patikointi palkitsee, koska jo matkan varrella voi pysähtyä ihailemaan upeita maisemia Kilpisjärvelle ja Norjan ja Ruotsin tuntureille sekä Mallan luonnonpuistoon. Täällä todella tuntee olevansa taivaan katolla.

Näkymät Mallan luonnonpuistoon avautuvat Saanan rinteiltä.
Saanalta on huikeat näkymät Mallan luonnonpuistoon.
Ruotsin ja Norjan lumihuippuiset tunturit.

Mallan kyyneleet

Kilpisjärveltä voi suunnata monelle eri reitille, vaikkapa kalottireittiä Enontekiön käsivarressa kohti Norjaa jaRuotsia. Tälle kesävaellusreitille pääsee helpoiten Kilpisjärveltä Mallan luonnonpuiston poikki. Myös syksyisenä päiväretkikohteena Mallan luonnonpuisto on hieno kokemus.

Mallan luonnonpuiston maalaukselliset maisemat.

Mallan luonnonpuisto sijaitsee aivan Suomi-neidon peukalossa Skandien vuoriston kupeella. Tunturit nousevat Kilpisjärvestä ja sitä reunustavat Ruotsin ja Norjan tunturit. Luonnonpuiston kasvillisuus on herkkää, eikä kulkureitiltä saa poiketa kesäaikaan. Luonnonpuistoon onkin selkeästi merkitty kulkureitti. Talvella tuntureilla voi vapaasti hiihdellä, sillä lumi suojaa herkkää kasvillisuutta.

Lähtöpaikka on selkeästi merkittynä parkkipaikkana pian Kilpisjärven keskustan jälkeen. Kilpisjärvellä kannattaa pysähtyä Kilpishallissa, josta voi ostaa mukaan tarvittavia ruokia tai vaikka sopivia retkeilyvarusteita. Rakennuksesta löytyvät myös siistit wc-tilat ja Alko. Jos olet grillattujen ribsien ystävä, kaupan lihatiskiltä voit ostaa lämpimät ribsit sopivan kokoisina paloina mukaan. Suosittelen!

Kävimme päiväretkellä Mallan vesiputouksella viime vuonna samaan aikaan. Silloin lunta oli jo vähän enemmän tunturissa. Patikointimatka putoukselle kesti noin kolme tuntia ja takaisin puolet tästä ajasta. Koko päivän retki siis, reilu viitisen tuntia, pysähdyksineen ja ruokataukoineen. Koko jutun kuvineen ja lisää Mallan kyyneleistä voit lukea täältä: http://kotonaparas.com/mallan-kyyneleet-vaeltamassa-kilpisjarvella/

Tunturissa on hyvä hengittää, happi on puhdasta ja raikasta. Erämaahan mahtuu vaeltamaan ja turvavälit on helppo säilyttää myös tauolla ulkona nuotiopaikoilla. Tällä kertaa välttelimme kaikkia suljettuja kota- ja kämppätiloja. Turvaväleistä huolimatta vastaantulijoita tunturissa on mukava aina tervehtiä.

Hyvä käsihygienia, turvavälit ja maskien käyttö ovat tänä päivänä vastuullisen matkaajan toiminnan kulmakiviä kauppaostoksilla ja tiiviisti ihmisiä kohdattaessa.Pysytään terveinä ja välitetään ja huolehditaan myös kanssakulkijoista!

Heli xx

Kuvat: Pasi Puukko @oivallinen_onkimies