Avainsana-arkisto: Alemyynnit

Pohdi ja säästä?

Näin alkuvuodesta kaupat myyvät edellisen sesongin vaatteita ja asusteita edulliseen tarjoushintaan. Nyt ajattelin hankkia ne talvikengät, joita ei ollut pakko hommata vielä syksyllä. Ostin talvialesta käytännölliset, vähän raskaat ja kömpelöt mutta järkevät Sorelin kumikärkiset kengät, joilla aion lopsutella koulun pihamaalla ja työmatkoilla täällä etelän vaihtelevissa talvisäissä.

Nyt onkin hyvä aika säästää pakollisissa hankinnoissa. Äitimuori kertoi saaneensa ystävän veljeltä seuraavan ohjeen: ”Älä osta sitä mitä tarvitset, osta vain se, mitä ilman et voi elää.” Puhuttiin, että nykymaailmassa tämä ohjenuora on varsin haastavaa – toisin oli 1950-luvulla, kun muorikin oli nuori. Silloin tuota valikoimaakaan ei paljon ollut, ja elettiin varsin toisenlaisia aikoja. Oli hyve kierrättää, käyttää uudelleen ja korjata vanhaa.

Yhteiskuntamme pyörii tänä päivänä vahvasti kuluttamisen ympärillä, ja talouden muutaman prosentin vuosittaisen kasvun pitäisi kattaa alati nousevat kulut. En kuitenkaan usko, että maapallo kestää jatkuvaa, lisääntyvää kulutusta. Heilahdus takaisinpäin äitimuorin nuoruusaikoihin on jossain vaiheessa pakollinen, epäilen.

Ajatuksen innoittamana suuntasin alkuvuodesta kierrätyskeskukseen. Jotain kivaa käyttövaatetta voisi hyvinkin löytyä kirppikseltä. Tai joku hauska idea uudista ja muodista -tyyliin. Tai joku hyvä laukkulöytö… No, löysin mustan t-paidan, mustan pellavaneuletakin sekä tämän hauskan mustan (!) kallopaidan, jonka aion pukea päälleni seuraavana Halloweenina. Hyvät kirppislöydöt – vuoden 2019 ekoteko #3.

Kallopaidalla aion ilahduttaa oppilaitani Halloweenina.

Nyt on ollut mahtavat pakkassäät myös täällä pääkaupunkiseudulla, ja olen kyllä nauttinut tästä kunnon talvisäästä. Sää on useimmiten pukeutumiskysymys, ja vihdoin täälläkin on lunta riittävästi talviurheiluun. Tänään aion lähteä retkiluistelemaan. Hiihtokin olisi hauskaa, mutta olen onnistunut kadottamaan monot viime muutossa. Ja sen verran on jo edellisen sesongin mallia suksieni siteet, että uusia monoja tähän sidemalliin ei ole enää saatavilla, ei edes kierrätyskeskuksesta.

Mukavaa talvista viikonloppua – täällä satelee lisää lunta!

Heli xx

PS. Äitimuori – samoin kuin puolisoni äiti – ovat kyllä aivan parhaita kierrättäjiä. Heillä on taito saada kaapista löytyvistä aineksista maukasta kotiruokaa, vaikka itse ihmettelisin, että mitähän sitä tekisi, kun ei ole oikein mitään aineksia. On se hyvä, että meidän perheessä tuo kokkausinnostus on periytynyt puolisolle, joka on ollut äitinsä laadukkaassa opissa…

Hi! We’ve had wonderful winter wonderland here in Southern Finland!  I have much enjoyed going outdoor skating or just walking around. Did some sales shopping, too – new, warm winter boots. And found a black second hand blouse with a skull (!) for next Halloween from our local recycling centre. Looking for more small, eco-friendly things to do in the beginning of the year.