Avainsana-arkisto: Hydrangea

Puutarhan elokuu

Olen vähän yrittänyt stailata puutarhaa, sillä pojan rippijuhlat ovat viikon päästä. No, stailaus on tässä vaiheessa lähinnä krysanteemien hankintaa muutamaan sopivaan astiaan, muuten puutarhamme on siinä tilassa, kuin se tässä vaiheessa loppukesää olisi muutenkin.

Tämä vuodenaika on puutarhassamme aivan parasta aikaa, sillä hortensiat kukkivat komeasti. Pallohortensiat ovat jo ohittaneet parhaan kukintansa, kukat ovat jo kuivahtaneet ja ruskeat. Syyshortensioita pihallamme on useita, ja ne ovatkin nyt upeimmillaan. Kaksi komeaa limeä ostin pari viikkoa sitten Plantagenin loppukesäalesta (no, oli ne vähän edullisemmat!). Minulla on tietty heikkous hortensioihin, kuten pihasta voi nähdä…

piha2 28,8,

Vähän jännittää, millainen sää on täällä Espoon seudulla viikon päästä sunnuntaina. Olemme kutsuneet kotiimme lähisukua ja pari pojan ja meidän yhteistä ystäväperhettä, emmekä kaikki mahdu millään sisälle syömään. Elän toivossa, että nuoremmat vieraat voisivat syödä ulkona terassilla. Löysimme terassilämmittimen Prismasta, mutta vielä emme ole ennättäneet kojetta kokeilla. Toivottavasti siitäkin on vähän apua, ja pääasia olisi, ettei vettä tulisi taivaan täydeltä.

piha1 28.8.

piha3 28.8.

piha4 28.8.

piha6 28.8.

Nämä yllä kukkivat limet kaunokaiset ovat tänä vuonna hankittuja.

piha5 28.8.

Viime vuonna istutetuista syyshortensioista kolme kukkii tänä vuonna, kaksi ei kukkinut lainkaan. Niiden osalta laitan toivoni ensi vuoteen.

piha7 28,8,

piha8 28.8.

Ylhäällä tuijakuja puutarhasta päin kuvattuna, ja alapuolella kuva vastakkaisesta suunnasta, puutarhaan päin.

piha9 28.8.

piha10 28.8.

Tämä suloinen matala lajike kukkii vaaleanpunaisin kukin. Sain tämän hääpäivälahjaksi viime vuonna <3.

piha11 28.8.

Vähän erilainen lajike on tämäkin. Kaikkien lajikenimet eivät ole jäänet nyt puutarhurin muistiin, oih…

piha12 28.8.

Keittiöpuutarhamme on aivan holtiton – kasvit ovat roihahtaneet ylimittaisiksi ja salaatit sen myötä vähän liiankin voimakkaan makuisiksi.

piha 28.8.

Tämän kesän yllätys keittiöpuutarhassa on uusi tuttavuus potatom, josta en uskonut tulevat yhtään mitään. Kasvi on siis hybridi, joka tekee juureen perunaa ja oksat tuottavat tomaatteja. Iloinen yllätys, ja sainpa vielä kaupan päälle Espoon Puutarhanikkareilta muiden taimiostosten yhteydessä. Nyt siinä on muutama punottava tomaatti, jihuu! Mietin, pitäisikö se tuoda kohta sisälle lämpimään, että kaikki tomaatit ennättäisivät varmasti kypsyä.

piha13 28.8.

Tämä hauska mätäs on patjarikko, joka kukkii alkukesästä pienin valkoisin kukin. Se on kovasti tykästynyt paahteiseen istutusaltaaseen ja pullahtanut komeaksi.

Viikonloppu oli hektinen, valmistelin juhlaruokia ja -leivonnaisia, mutta suurin osa alkaa onneksi olla jo valmista. Iso huokaus ja iloinen olo, ensi viikolla on monta kivaa uutta juttua – niistä kertoilen tuonnempana!

Iloa viikon alkuun!


This is our garden at the end of August. Autumn Hydrangea is at its best, and I hope we can enjoy this beautiful bloom as long as possible.

Have a lovely start of the week!

Heli

Herkkuja talven varalle

Loppukesä ja alkusyksy ovat sadonkorjuun juhlaa. Olen poiminut mustikoita, tosin sain niitä aivan liian vähän (sateiset säät ovat haitanneet mökkitouhuja), laittanut mansikoita talteen pakkaseen (lähinnä lohkoina, sopivat smoothieen) ja löytänyt jo vähän sieniäkin (kaksi kantarellikastiketta nautittu tänä kesänä, nam!). Pienellä kaupunkipihallamme on kasvanut kahdessa isossa kukkaruukussa perunoita, joiden korjuuaika tuli juuri käsille. Kauniita mukuloita, ja juuri sopiva määrä joulupöytää ajatellen. Puolisoni suvussa on ollut tapana varautua joulupöydässä herkutteluun uusilla perunoilla. Ja voi pojat miten hyvältä ne maistuvatkaan sinappisillin, lohen ja suolasienien kera.

Jos siis saat käsiisi vasta nostettuja perunoita, voit pakastaa ne helposti myöhempää herkuttelua varten. Perunat pestään hyvin ja keitetään noin 5 minuuttia kiehuvassa vedessä (koosta riippuen, vain muutama minuutti). Perunat jäähdytetään lävikössä nopeasti (voit kaataa päälle kylmää vettä), suljetaan pakastuspussiin ja pakastetaan (voit käyttää jääkaapin kautta siten, että perunat jäähtyvät varmasti ennen pakastamista).

Kun on aika herkuttelun, kaada jäiset perunat suoraan kiehuvaan veteen ja keitä noin 5-10 minuuttia kypsiksi. Helppo juttu, ja jouluvieraat kiittävät!

perunat

perunat1

Pienoinen ihme yllätti kotipihassa, kun palasimme elokuun toisen viikon alussa lomareissulta. Ruukussa kasvava pikkusyreeni oli innostunut kukkimaan kilpaa syyshortensioiden kanssa! Voi sitä upeaa tuoksua, aivan mahtavaa kokea tämä vielä elokuussa!

perunat3

perunat4

perunat5

perunat6

perunat2

Nyt on jälleen puutarhassa hortensioiden aika. Hortensia on yksi suosikkikukistani, eikä hortensioita voi koskaan olla liikaa puutarhassa, eihän?


New potatoes are tasty to eat even in Christmas! We have a tradition preparing new potatoes when available in Autumn, and enjoying them on festive events like Christmas.

You can easily prepare potatoes for later enjoyment: Brush and wash new, mouldy potatoes properly. Add potatoes into boiling water and let boil for 5 minutes. Let them cool off, bag and put in freezer. When you prepare potatoes for dinner, just add the frozen potatoes into boiling water and let them boil for 5 to 10 minutes.

I had a surprise in our garden at the beginning of August – the small lilac started to bloom again! It was a wonderful surprise, the lilac bloomed together with our hydrangeas!

Heli

Vehreää patiolla

patiolla7

patiolla1

patiolla2

patiolla3

patiolla4

patiolla6

patiolla8

patiolla

Löysin viime viikon lopulla Puutarhanikkareilta suloisen vartetun pikkusyreenin ja komean jalohortensian patiolle. Istutin syreenin ruukkuun, siinä se saa nyt kesän viettää. Syksyllä etsin sille kyllä paikan puutarhasta :).

Pihamme on niin pieni, että sinne ei mahdu yhtään normaalikokoista lempparipuutani syreeniä. Puutarhan linja on myös sen verran ”japanihtava”, etteivät syreenit välttämättä myöskään istu parhaalla mahdollisella tavalla tyylillisestikään puutarhaamme. Edellisessä Vihdin-kodissamme oli rönsyilevä ja kaunis cottage garden -tyylinen puutarha, jota reunustivat syreenit. Siitä postaus täällä, klik.

Syreenin tuoksu tuo minulle mieleen vahvasti ne keväät Veikkolan-kodissamme, kun vein pienet poikamme aamulla päiväkotiin, ja kuljimme matkalla syreenikujan läpi. Joka kevät sama haikean suloinen muisto siitä, miten aika rientää.

Tuoksut tuovat vahvoja muistoja ja tunteita. Tuomen kukinta liittyy minulla koulujen kevätjuhliin, yhden ajanjakson päättymiseen, ystävien eroamiseen kesälaitumille. Tämä alkukesän aika on täynnä tuoksuja, mitkä tuovat sinulle parhaita tai haikeita muistoja?

Heli


It is time for early Summer bloom. All the scents of blossoming trees bring some memories: the end of a school year again, children growing up and all. What memories the scent of blossoming trees bring to you? Lilacs, bird cherries?

Hortensiaöverit vai syyshyvinvointia?

Juu, syksy on nyt ja tässä, tunnustettava se on.  Kävin viikonloppuna Keski-Suomessa, ja Viherlandiassa. Siellä oli hortensiataivas, olisin voinut hankkia sieltä vaikka pihallisen hortensioita. Vihreitä, luunvärisiä, roosia – ja upeassa kukassa juuri nyt, kun mikään muu ei enää kuki puutarhassa. No, pakkasin lopulta autoon kolme limeä hortensiaa ja yhden jättihortensian. Sain limet kukat juuri istutettua – pelkäsin, että pakkanen puraisee niitäkin ja kukat muuttuvat heti ruskeiksi. Jättihortensialle kävi niin, ja laitoin sen varastoon odottamaan vielä istuttamista. Mutta ei, limet hortensiat ovat onneksi säästyneet nuupahtamiselta vielä toistaiseksi.

Minullahan oli jo muutama syyshortensia entuudestaankin, joten meidän pihalla on nyt hortensiakuja. Ei voi mitään, tuli hortensiaöverit!

hortensia

hortensia2

hortensia3

Tämä lime hortensia ilahduttaa keittiön ikkunan takana.

hortensia4

Bauhausin pieni syyshortensia.

hortensia5

hortensiat

Nämä olivat hääpäivähortensiat <3.

pallohortensiat

Saimme entisestä mummolasta pallohortensioita. Tässä vielä hehkeinä – nyt niitäkin on jo pakkanen puraissut.

No mutta, varsin edullinen hinta syyshyvinvoinnista – eikös sellaisenkin termin voisi lanseerata? Syyshyvinvointi – tykkään siitä miltä se kuulostaa . Mistä sinun syyshyvinvointisi tulee 😉 ?