Avainsana-arkisto: Kasvit

Vierailulla talvipuutarhassa

Nyt voi edelleen vasta haaveilla pääsystä julkisiin paikkoihin, kuten museoihin. Muistelenkin lämmöllä tämänkeväistä käyntiä Helsingin Talvipuutarhassa. Nämä ihanat kuvat ovat mukavana muistona ja toiveena siitä ajasta, kun näihin paikkoihin pääsee jälleen vierailulle.

Kävimme tutustumassa puutarhaan koulun kasvikurssin oppilaiden kanssa. 125 vuotta vanhan Talvipuutarhan kolmessa huoneessa kasvaa yli 200 kasvia. Meitä opasti lyhyesti huoneiden luonteisiin ystävällinen ja asiantunteva henkilökunnan edustaja. Lyhyen opastuksen jälkeen istuimme puutahan penkeille syömään eväitä (aina parasta retkessä!) ja nauttimaan viehättävästä tunnelmasta.

Jos vaikka ei olisikaan kasvien suurharrastaja, Talvipuutarhan erityisestä tunnelmasta voi nauttia kuka tahansa. Oli hauska nähdä ihmisiä tekemässä töitä tai opiskelemassa läppäreillään sekä vain istuskelemassa ja nauttimassa puutarhan tunnelmasta. Lämmin ja kostea puutarhailma sekä puutarhan vehreys keskellä alkukevään harmautta teki myös mielelle hyvää.

Iso ja komea lumikuningatar oli parhaillaan kukassa.

Kaktushuoneessa on nimensä mukaisesti kaktuksia ja mehikasveja. Palmuhuoneessa ja Länsisiivessä kasvavat palmujen lisäksi huonekuuset, kuningasmagnolia, vanhan ajan huonekasveja sekä noin 130-vuotias kameliapuu, joka on puutarhan vanhin kasvi. Pääsimme ikuistamaan harvinaista lumikuningattaren kukintaa, mutta puutarhan pieni karppi-allas kiinnosti useita oppilaita kuitenkin eniten.

Kaktushuoneessa.
Orangeri.

Talvipuutarha sijaitsee Helsingin Töölössä, osoitteessa Hammarskjöldintie 1 A. Lisätietoja Talvipuutarhasta löytyy tämän linkin takaa, klik. Talvipuutarha on tällä hetkellä suljettuna, mutta sinne on sen aukioloaikana vapaa pääsy. Toivottavasti Talvipuutarhaan pääsee taas pian vierailulle!

Aurinkoista toukokuista viikonvaihdetta!

Heli