Avainsana-arkisto: Kilpisjärvi

Mallan kyyneleet – vaeltamassa Kilpisjärvellä

Syyslomalla suuntasimme tutuille seuduille Muonioon. Parasta on perillä (tai parasta on Pallas, kuten vanha juliste majapaikkamme seinällä ilmoittaa!) pitkän automatkan jälkeen. 12-tuntinen matka välietapistamme Keski-Suomen mökiltä kehtuuttaa joka kerta, mutta perille pääsy palkitsee. Majapaikastamme Muoniosta on hyvät mahdollisuudet retkeillä lähiseuduilla. Ensimmäinen retkikohteemme oli Mallan luonnonpuisto Enontekiön Kilpisjärvellä.

Saana näyttäytyy komeana juuri ennen Kilpisjärvelle saapumista.
Keli oli rapsakka, joten kuvan ottamisessa ei turhaan vitkasteltu.
Jätimme auton parkkipaille, josta oli selkeät opasteet reitille. Opasteita oli myös matkan varrella.

Mallan luonnonpuisto sijaitsee aivan Suomi-neidon peukalossa Skandien vuoriston kupeella. Tunturit nousevat Kilpisjärvestä ja sitä reunustavat Ruotsin ja Norjan tunturit. Luonnonpuiston kasvillisuus on herkkää, eikä kulkureitiltä saa poiketa kesäaikaan. Luonnonpuistoon onkin selkeästi merkitty kulkureitti. Talvella tuntureilla voi vapaasti hiihdellä, sillä lumi suojaa herkkää kasvillisuutta.

Maassa oli maanantaina muutama sentti lunta, joten suojaavasta lumikerroksesta ei voinut vielä tässä vaiheessa puhua, Niinpä pysyttelimme visusti polulla tunturilla kulkiessamme. Määränpäämme oli Kitsiputous eli Mallan kyyneleet, jonne oli matkaa 5,8 kilometriä parkkipaikalta. Siihen toinen mokoma lisää, niin olisimme päässeet kolmen valtakunnan rajapyykille. Päiväretkemme pituus määräytyi valoisan ajan mukaan, ja vaellusaikaamme haukkasi aamuinen, noin parinsadan kilometrin matka Muoniosta Kilpisjärvelle.

Siilasjärvestä laskeutuvan Siilasjoen yli kulki silta.
Siilasjoen kuohuja.
Tunturin laelle näytti olevan matkaa.
Lumessa näkyi muutamien kulkijoiden jälkiä. Polku oli kivikkoinen ja hivenen lumen peitossa – astuessaan sai olla varovainen, etteivät nilkat muljahdelleet.
Aurinko pilkahteli kulkureitillämme ja valaisi tunturit upeasti.
Näkymät Siilasjärven yli Norjan puolelle.
Ensimmänen taukopaikkamme oli ison, haljenneen kiven juurella. Täältä olisi lähtenyt viitan mukaan reitti Pikku-Mallan huipulle.
Ylempänä rinteessä oli 1944-luvulla rakennettu sodan aikainen korsu.
Vaikeakulkuisen kivikkorinteen jälkeen meitä tervehti hieno näky, Mallan kyyneleet.

Pidimme evästauon putouksen läheisyydessä ihaillen sen komeutta ja putouksen jäätyneitä, jättiläismäisiä jääpuikkoja. Täytimme juomapuollot kirkkaalla ja kylmällä purovedellä.

Auringon valo helli meitä patikoinnin aikana. Koko reissun hienointa antia olivat upeat maisemat, komea vesiputous ja auringon lämmittämä eväshetki putouksen juurella. Lähdimme takaisin samaa reittiä: tulomatkamme putoukselle kesti lähes kolmisen tuntia, takaisin kuljimme (lähes koko matkan tuntureita alaspäin) noin puolessa tästä ajasta. Hieno, noin 12 kilometrin patikointimatka taittui neljässä ja puolessa tunnissa taukoineen. Pääsimme parkkipaikalle vielä valoisan aikaan, vaikka iltapäivä oli jo pitkällä ja hämärä alkoi laskeutua.

Mm. Taiskan laulamana tutuksi tullut Haltin häät kertoo Mallan ja Saanan epäonnisen rakkaustarinan ja sen, kuinka rakastavaiset jähmettyivät jään alle Kilpisjärven rantaan ja muuttuivat tuntureiksi. Siksi Mallan kyyneleet.

Mukavaa syksyistä viikkoa niin lomalaisille kuin töissä pakertaville!

Heli