Avainsana-arkisto: Olohuone

Pieni kotipäivitys

koti12.12.5

koti12.12.

koti12.12.1

koti12.12.2

olohuone

koti12.12.3

koti12.12.4

Vaikka meillä on ihana uusi koti, olen ollut vähän huono ottamaan kuvia kotona. Tuntuu siltä, että en saa kotia sellaiseen kuosiin, että se olisi kivan näköinen kuvattuna. Aina kun katselen sisätiloissa ottamiani kuvia ajattelen, että blaah, mikään paikka ei ole täydellisesti järjestyksessä eikä visuaalisesti kiva.

Säilytystilaa on meillä vähän ja tavaraa vallan paljon. Tunnustaudun myös pinoihmiseksi – meillä on erilaisia kirja-, lehti- ja postipinoja, joiden sorttaamiseen konmari-systeemi olisi omiaan. Tapio Anttilan Mixrack-lehtiteline on ollut loistava hankinta, vaikka muuten sisustustavaran ostamisen olen kyllä jo lopettanut aikaa sitten. Muutossa luovuttiin paljosta tavarasta, mutta koska huonekalut on valittu edelliseen parisataaneliöiseen kotiin, niitä saa mahdutella tähän 95:een neliöön. No mutta, olen iloinen näistä neliöistä, määräänsä enempää ei nelihenkinen perhe tarvitse.

Ulkona vihertää edelleen, jouluinen valokranssi ikkunassa tuntuu olevan kuin väärässä ajassa. Illan pimetessä se tosin puolustaa paikkaansa ja tuo edes hieman joulunalustunnelmaa.

Eipä kyllä uskoisi, että jouluun on enää 12 päivää. Tänä viikonloppuna täytyy kirjoitella vielä joulukortteja ja muutama tonttuasiakin on hoidettavana. Ja jos ennättäisi vielä vähän leipoakin pakkaseen. Mutta eihän stressata, vaan vietetään oikein mukavaa joulunalusviikonloppua, eikös!

————

It doesn’t feel like it is only 12 days till Christmas, even though I have a Christmas wreath at the window. I haven’t been photographing our home much, since I feel that every place is not in order and that there are too many piles of books, magazines and letters as well as pieces of furniture in our small living room.

However, I have decided not to bother about that too much. I found a magazine rack, Mixrack, designed by Tapio Anttila, and it helps a bit to get the magazine pile chaos in order :).

I have still got some things to do this weekend, like writing the Christmas cards and so. But let’s keep a relaxed weekend, anyway!

Olohuonepäivitys

IMG_6589

IMG_6592

IMG_6607

IMG_6594

Olemme nyt asuneet uudessa kodissamme noin 12 viikkoa. Ylimääräisen tavaran poisto ja tavaroiden järjestely ovat jo kohtuullisessa vaiheessa.  Tosin autotallimme on täynnä tavaraa, osa menossa mökille, osa kierrätykseen. Kunhan nyt saadaan sitä päätä avattua, täällä sisälläkin  tavarat löytävät lopulliset paikkansa.

Olohuoneessamme on kaksi sohvaa, mikä on aivan liikaa. Olen aloittanut sohvastaluopumispuheet, mutta perheen miesväki vastustaa vielä ankarasti toisesta sohvasta luopumista. Mikäs sen mukavampaa kuin vetäistä koko pituudeltaan sohvalle ja laittaa Pirates of the Caribbean pilvipalvelusta pyörimään… No, kenties joku päivä saadaan tähän olohuoneeseen sopivampi sohva. Toistaiseksi käyn väsytystaistelua, että saisin toisen sohvista pois tukkimasta näkymää ulos puutarhaan (tosin näkymät puutarhaan ovat vielä varsin karut, multakerros maassa ;)).

Olen kyllä jo luopunut ajatuksesta, että kodin pitäisi olla täydellinen. Jossain vaiheessa kovasti yritin, ja kaikki oli tyylillisesti edelliseen maalaisromanttiseen kotiimme sopivaa. Eihän elämäkään ole täydellistä. Jotain säröä pitää olla, ja sehän se tekee elämästä elämänmakuista.

Että sellaisia mietteitä. Mutta yksi parhaista asioista uudessa kodissamme ovat isot ikkunat. Ajatuksena on, että sisätilat jatkuvat terassille ja pihalle yhtenäisenä jatkumona. Töitä vielä riittää, saapa nähdä miten siinä onnistutaan.

Mukavaa loppuviikkoa!

ps. Viimeisessä kuvassa on Jussu-kollimme, edellisessä postauksessa siskonsa Heta. Huomaatko eroa?