Avainsana-arkisto: Päiväretki

Särkitunturilla

Varhaiset aamun hetket ovat hienoimpia, myös valon suhteen. Päivemmällä aurinko kyllä nousee, muttei enää kovin korkealle. Viisto valo langettaa pitkät, iltapäivän tuntuiset varjot jo keskipäivän tienoilla.

Viikonlopun sumun jälkeen aamut ovat sittemmin valjenneet kirkkaina täällä Muoniossa. Syysloma on tehnyt monella tapaa hyvää: Yöunet ovat riittävän pitkät, ja herään aamulla usein siihen, että muistan vielä näkemiäni unia. Lapin luonto on poikkeuksellisen hieno, ja tuntuu etuoikeutetulta päästä tänne vaeltamaan. Nettitauko on tehnyt hyvää meille kaikille, ja perhe on tuntuvammin läsnä ja yhdessä kuin arjessa yleensä.

Teimme päiväretken syyslomaviikolla Särkitunturille. Se sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Muonion keskustasta Pallastunturin suuntaan. Retkikohde oli selvästi suosittu nyt syyslomaviikolla, ja kanssamme patikoimassa oli useita retkikuntia. Matka tunturin laelle Rovaniementieltä (jossa parkkipaikka) on reilu kolme kilometriä, ja patikointi ylös tunturille vie noin kolme varttia.

Alkumatka on helppokulkuista polunpohjaa, mutta lähempänä tunturin lakea polku muuttuu kivikkoiseksi ja vaikeakulkuiseksi. Pyörätuolin tai vaunujen kanssa laelle on haastavaa päästä. Tosin yksi reipas pyöräilijä ilmestyi tunturin laelle paksurenkaisen fatbike-maastopyörän kera.

Fasiliteetit ovat tässä kohteessa kunnossa: Matkan varrella puolivälissä nousua on iso, kutsuva kota sekä puuvaja ja vessat. Tunturin laella on nuotiopaikka, ja se oli myös ahkerassa käytössä.

Särkitunturin laella on pieni mutta syvä lampi. Ihme kyllä lampi ei ollut vielä jäässä. Navakka tuulenvire piti hanskat visusti kädessä, ja valokuvaaminen oli lähinnä nopeita näpsäilyjä. 

Särkijärven laelta löysimme suojaisan taukopaikan ja lisäsimme lämpimiä välikerroksia. Otimme lounasmuonat esille ja pistimme Trangiaan vedet kiehumaan.

Täällä taivaan katolla saimme ihailla näkymiä Särkijärven, Oloksen ja Pallaksen suuntiin.

Matka jatkuu kohta kohti Etelä-Suomea ja kotia. Pohjoinen jättää jäljen ja muiston. Tänne haluaisi aina palata, mutta seuraavaa reissua ei vielä ole suunnitelmissa. Onneksi on vielä viikonloppu edessä, sillä matkaa halki Suomen riittää.

Mukavaa lokakuista viikonvaihdetta!

Heli

Äkässaivo ja Seitapahta

Saamelaisten muinainen pyhä paikka Äkässaivo löytyi Äkäsjoen varrelta noin kymmenen kilometrin päästä Äkäslompolosta pohjoiseen. Paikka on vaikuttava ja näkemisen arvoinen, ja Metsähallituksen päätöksellä suojeltu. Sinne on myös lyhyt patikointimatka, jonka taittaa vaikka pienempienkin lasten kanssa helposti. Saimme puhuttua poluille myös nuorison, olihan matka sinne ja takaisin tietojemme mukaan vain kolmisen kilometriä.

Patikointipolku johti aluksi mäntymetsän läpi.

Seurailimme välillä Äkäsjoen vartta.

Äkässaivo sijaitsee jäätikköjokien kuluttamassa kanjonissa, jyrkkäseinäisen kallion juurella. Harjanteen päällä on kota ja nuotiopaikka. Harjanteelta johtavat rappuset alas järven rannalle.

Äkässaivo on kirkasvetinen ja syvä tunturijärvi, jonka pohja erottui rannassa terävästi ohuen jääkerroksen läpi. Saivoihin liittyi uskomuksia ylösalaisesta saivokansan maailmasta. Saivojen uskottiin olevan kaksipohjaisia ja saivokansan asuvan alemman järven rannalla, ikäänkuin ylösalaisin meidän maailmaamme nähden.

Äkässaivon vieressä nouseva Seitapahta eli seitakivi on kymmenen metriä leveä ja parhaimmillaan kolmisenkymmentä metriä korkea kalliopaasi. Kuvat eivät tee paikalle oikeutta – korkeuseroja on haastavaa saada tallennettua, varsinkaan kun seisoo aivan kalliojyrkänteen vieressä. Näky on komea, eikä ihme, että Seitapahta ja Äkässaivo ovat saamelaisten vanhoja palvonta- ja uhripaikkoja.

Patikointipolku johdatteli myös vanhan kalkkikiven polttopaikan ohi.

Lyhyellä päiväpatikoinnilla emme pysähtyneet lounastamaan, vaikka matkan varrella olisi ollut tarjolla oiva nuotiopaikka ja kota. Suosittelen lämpimästi Äkässaivon kierrosta kaikille, jotka pystyvät kulkemaan välillä kapeaakin polkua. Jyrkkää rinnettä pääsi kulkemaan tukevia rappuja ylös tai alas, kiertosuunnasta riippuen. Lisää tietoa Äkässaivosta löytyy Luontoon-sivustolta tämän linkin takaa, klik.

Kirpeitä lokakuun päiviä!

Heli xx

Kiva päiväretkikohde Uudellamaalla, Porkkalanniemi

Porkkalanniemessä Kirkkonummella on hieno virkistysalue. Tämä Suomenlahden kapeimmassa kohdassa Kirkkonummella oleva niemi on vain 36 kilometrin päässä Viron rannikosta. Alueen historia on mielenkiintoinen: Porkkalanniemi oli toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton käytössä ja palautettiin Suomelle vuonna 1956. Poikkalannimen rantakalliometsiköstä voi kulkija löytää viisi pronssikautista hautapaikkaa, kiviröykkiötä.

Niemeen on patikontimatkaa parkkipaikalta reilu kilometri, ja metsän läpi ja kallioiden yli kulkevalle reitille on rakennettu myös siltoja pahimpien paikkojen yli. Moni reippailija tuleekin paikalle lastenvaunujen kanssa, ja reitti tuntuu olevan myös koiraihmisten suosiossa. Koirat tulee alueella pitää kiinni, etteivät ne pääse säikyttelemään alueella asuvia nisäkkäitä, peuroja ja hirviä.  Tulia alueella saa tehdä siihen tarkoitetuilla nuotiopaikoilla. Pari kirvestä, saha ja puuta nuotiota varten löytyy, mutta puut eivät ole sateelta suojassa (saattaa asettaa haasteita syttyttämiselle).

Porkkalanniemi sekä tietä ympäröivät pellot matkan varrella ovat lintubongareiden suosikkialueita. Olen siellä itsekin ollut pariin otteeseen itseäni huomattavasti viisaampien lintumiesten kanssa kevätmuuttoa tiirailemassa. Tällä kertaa meillä ei ollut mukana kiikareita, vain järkkärikamera – ja tietenkin hyvät eväät.

Onnistuimme näkemään yhden lokin :)! Ja kuulimme toisilta retkeläisiltä, että juurikin niemen yli oli lentänyt viisi laulujoutsenta. Kevätmuutto on siis käynnistynyt. Toivottavasti aurinkoiset ilmat ja keväisempi sää jatkuu, eikä säässä tule takapakkia.

Paikka on todella kiva, tosin suosittu ja välillä varsin ruuhkainen. Parkkipaikka on pieni, ja toisinaan autoja on jätetty kapean tien poskeen miten sattuu. Meitä onnisti, sillä saavuimme nuotiokatokselle sopivasti hiipuvan tulen aikaan – edelliset retkeilijät olivat jo tehneet tulet, ja saimme makkarat saman tien paistumaan. Ja mikä mahtava yllätys, meri oli jäistä vapaa, upean sininen ja kesäinen!

Maaliskuu jo maata näyttää, ja räystäiltä tippuu. Tosin sitä ei näy kuvassa, mutta sain sentään vangittua vesipisaran lätäkköön muodostaman renkaan. Keväinen puron solina, veden tippuminen lätäkköön ja nuotion rätinä sekä eväspussien rapina muodostivat päivän nautinnollisen äänimaiseman.

 

Ihmettelimme rannan paksua sohjokerrosta, joka näytti ikään kuin hengittävän aaltojen mukana.

Ihana meri!

Aina kun löytyy hyvä kiipeilypuu, se täytyy valloittaa. Voi mahtavuus, kun luonto herää kevääseen, kalliot paljastuvat lumen alta ja meri aaltoilee jo vapaana!

Hyviä keväisiä päiviä ja mukavaa viikon alkua!

Heli