Avainsana-arkisto: Patjarikko

Pieni kaupunkipuutarha touko-kesäkuun vaihteessa

Kevät on huikeaa luonnon heräämisen aikaa. Joka päivä tapahtuu jotain, ja onkin ollut tekemistä, että olen ennättänyt kuvata kotipuutarhan tapahtumia.

Pieni kaupunkipuutarhamme sijaitsee I-vyöhykkeellä Espoossa. Tässä muutama kuva touko-kesäkuun vaihteesta puutarhastamme. Olemme saaneet iloita kirsikankukista, hassusta höyhenpensaasta ja patjarikon innokkaasta kukinnasta istutusaltaassa.

Patjarikko (saxifraga arendsii) nauttii paahteisesta istutusaltaasta iltapäivän auringossa. Samassa altaassa viihtyvät kääpiövuorimännyt (pinus mugo), grönlannin hanhikki (potentilla tridentata nuuk) sekä suklaakirsikka (prunus cerasus).

Suklaakirsikassa on tänä keväänä upeasti kukkia. Viime vuonna saimme yhden kirsikan, joka sekin meni parempiin suihin. Taisi varis ennättää napata sen ennen meitä!

Pilvikirsikka (prunus pensylvanica) kukkii runsaasti aidan ja varaston vieressä.

Herukat ovat hujahtaneet viime vuodesta. saa nähdä, tuleeko tänä vuonna vähän jo satoa. Ainakin kimalaiset pörräsivät kukissa, joten pölyttäminen onnistui.

Tämä hauska erikoisuus on höyhenpensas. Sen istutimme viime vuonna, ja korkeutta pensaalla on vaatimattomat kolmisenkymmentä senttiä. Pieni höyhenkukinto kukkii vain hetken, ennätin sopivasti puutarhaan kuvaamaan.

Voi kun tästä vähän kesä jo lämpiäisi! Sain sopivasti kevätflunssan, vaikka olen yrittänyt kärvistellä vastahankaan kaikin keinoin. Mutta moni juhlii tänä viikonloppuna, niin myös meillä vähän juhlistettiin ysiluokan päätöstä. Iso etappi, ja tästä alkavat uudet kuviot isomman pojan elämässä.

Mukavaa valmistujaisviikonloppua!

Kirsikat kukassa ja puutarhan muutoksia

vuorimänty

Paahteinen istutusallas joutui eilen muutosten kohteeksi. Siihen istuttamamme kolme kaunista pallotuijaa eivät selvästikään viihtyneet auringon paisteessa. Vaikka kastelimme tuijia usein, iltapäiväauringon suora paahde useamman tunnin ajan ei ollut niille mieleen. Hankin tähän kolme kääpiövuorimäntyä – ne ovat vielä pieniä, eivätkä kasva kovin korkeiksi, joten ne ovat tähän juurikin oikeat kasvit.

vuorimänty4

Istutusaltaan suklaakirsikka kukkii – kukinta meni melkein ohi kuvaajalta, huh!

vuorimänty1

Kääpiövuorimänty ja patjarikko viihtyvät paahteessa.

vuorimänty2

Komea kolmikko pääsi varjoisaan paikkaan korkean aidan viereen. Tähän osuu vain aamuaurinko, illalla aurinko paistaa lähes aidan suunnasta sisäpihalle ja varjostaa istutuskohtaa sopivasti.

vuorimänty3

Viime vuonna istutettu omenapuu ei kukkinut tänä keväänä, mutta muuten se näyttää hyvinvoivalta. Herukkapensaat omenapuun takana ovat lähteneet terhakkaasti kasvuun.

vuorimänty6

Tämäkin uusi tulokas oli jäädä ikuistamatta. Pilvikirsikassa on kaunis runko ja komea kukinto. Pienet marjat ovat lintujen ravintoa.

vuorimänty5

Pilvikirsikka kukassa.

Eilinen ilta menikin mukavasti puutarhassa möyryten. Huomasin vasta iltayhdeksältä, että kaupassakin pitäisi vielä piipahtaa…

Mahtavaa viikkoa!


We reorganized some plants in our garden. The ball cedar did not like to grow in direct afternoon sun, therefore we replanted them in more shady place by the wall.

The small pine trees are more comfortable in the heat, I hope!

Have a lovely start of the week!

Heli

Ihan pihalla

Ihan mahtava kevät ja nämä kelit! Olemme nauttineet lämmöstä ja kesämäisestä ilmasta pitkän viikonlopun mökillä Keksi-Suomessa. Mutta siitä tuonnempana. Tenttiinlukukiireet ovat pitäneet minut lähes koko viikonlopun sisätiloissa, mitä nyt välillä on ollut ihan pakko päästä laittamaan sormet multaan (jä käymään Viherlandiassa – siitäkin tuonnempana).

pihalla3

pihalla

pihalla1

pihalla2

pihalla4

Kevät on kyllä kotipuutarhurin parasta aikaa! Puutarhaliikkeissä kiertely ja pihaistutusten suunnittelu meinaavat kyllä lähteä lapasesta, varsinkin tällaisella uudispihan rakentajalla. Kun piha huutaa vielä tyhjyyttään (kuulen ihan selvästi!), istutushimoaan on vaikea vastustaa.

Istutimme viime syksynä isoon istutusaltaaseen kolme pallotuijaa ja suklaakirsikan. Olemme haeskelleen istutusaltaaseen matalaa valkokukkaista perennaa, joka saisi levitä kauniisti ja graafisesti ikivihreiden tuijien ympärille. Bauhausista löytyi vihdoin valkokukkaista patjarikkoa, jota himoitsin jo puutarhamessuilla taannoin, juttu tässä klik. Jaoimme taimet kahtia, ja istutimme ne tasaisesti koko istutusaltaan ympäri. Siinä ne saavat nyt levitä rauhassa. Ja jotain pientä matalaa perennaa voisi  mieluusti löytyä vielä suklaakirsikan ympärille – olisko hyviä ideoita?

Nytpä talven jälkeen huomaan, että pallotuijat eivät ole kovin hyvin viihtyneet paahteisessa paikassa istutusaltaassa. Aurinko porottaa siihen koko iltapäivän, ja kosteudesta ja varjosta pitävät tuijat eivät ole nyt kukkeimmillaan. Harmillista! Tuijien säännöllinen graafinen muoto on niin kaunis, että on vaikea keksiä niiden tilalle vastaavia. Mutta tuijille on kyllä hyvä uusi paikka lähempänä korkeaa aitaa, joka tarjoaa varjoisan ja viihtyisän paikan niille. Olemme miettineet, voisiko tuijat korvata kääpiövuorimännyillä. Olisiko muita hyviä idoita paahteiseen paikkaan sopivista pienistä ja pyöreämuotoisista ikivihreistä kasveista?

Mukavaa viikon alkua!

Heli


We finally decided to plant some white patjarikko-plants – saxifraga arendsii alba – to our plant pool. I hope that will be a perfect place for the plant since it is very sunny and therefore soil gets sometimes quite dry. I noticed that our ball cedar does not like this place. I need to find a better plant to replace it, which is a shame, since the ball cedar would have been perfectly beautiful.

Any suggestions on what plant might get along better?

Heli