Avainsana-arkisto: riista

Riistapullien pyörittelyä

Hirven, peuran ja kauriin metsästysaika alkaa olla lopuillaan ja pakastin on mukavasti täyttynyt riistanlihasta. Näin talven pakkasilla on vielä ihana valmistaa ruokaa uunissa, kun samalla tupaan saa suloista lämpöä.

Riistajauheliha on meillä edelleen paljon käytössä, vaikka lapset ovat aikuisia eikä ns. arkiruokaa tarvitse enää urakalla valmistaa. Mutta jos koko perhe on koossa, kuudelle on helpompi valmistaa pellillinen makoisia lihapullia uunissa perinteisen perunalaatikon kanssa.

Jauhetun riistanlihan lisäksi käytän vaihtelevasti muita aineksia jauhelihataikinassa. Välillä pilkottu pekoni on hyvä lisä muuten hiukan kuivahkon riistan joukkoon. Jos ei halua käyttää possua, rasvaisuuden voi korvata esim. crème fraichella ja siitä saa samalla sopivaa hapokkuutta pulliin. Lisäksi pannulla haudutettua sipulia ja valkosipulia sekä paljon lempiyrttejä taikinaan, niin jopa riistapullat maistuvat ronkelimmankin suussa.

Kun viimeksi valmistimme porukalla riistapullia ilman possua ja olin jo hujauttanut créme fraichet lihan joukkoon enkä löytänyt korppujauhopussia lisätäkseni niitä sitomaan hapankerman ja lihan kiinteäksi taikinaksi, poikani Jere ehdotti, että pyöritellään pullat ruisjauhoissa, paistetaan voissa rapea pinta ja sitten vasta paistetaan pullat uunissa. Miten loistava ja yksinkertainen idea! Pullista tuli herkkuhyviä! Samalla tyylillä valmistin jouluksi myös karhunlihapullia. Vähän työläämpää se on, kun pannulla paistaminen on yksi työvaihe lisää, mutta maku on sitten työn arvoista.

Riistalihapullat

700 g riistajauhelihaa
1 prk / 200 g créme fraichea
I iso tai 2 pientä sipulia pilkottuna
3–6 valkosipulia pilkottuna (määrä maun mukaan)
tuoreita tai kuivattuja yrttejä, esim. timjamia, oreganoa, rosmariinia, kuivattuja noin 3 rkl, tuoreina yrtteinä 1–1,5 dl maun mukaan
suolaa
mustapippuria
1 kananmuna (voi jättää pois)
ruisjauhoja
voita

  1. Kuori ja pilko sipulit ja hauduta ne pehmeiksi voissa pannulla.
  2. Sekoita sipulit, créme fraiche, yrtit, suola ja rouhittu mustapippuri jauhelihan joukkoon. Lisää halutessasi kananmuna. Sekoita käsin kiinteäksi taikinaksi.
  3. Pyörittele taikinasta sopivankokoisia pullia, kierittele niitä ruisjauhoissa lautasella ja paista niihin voissa kuumalla pannulla rapea pinta.
  4. Koepaista ensin yksi lihapulla ja maista samalla suolan määrä. Mikään ei ole niin tylsää kuin suolaton lihapulla!
  5. Kokoa paistetut pullat uunipellille ja paista lempeällä lämmöllä (175 astetta) kypsiksi.

Herkullista tammikuuta!

Maarit