Avainsana-arkisto: Virkkaus

Helppo DIY: virkattu pikkumatto

Kävin Taito Uusimaan käsityökeskuksessa Hyvinkäällä, ja innostuin maton virkkuuseen. Ajattelin alun perin tehdä alakerran pieneen wc:hen kirjovirkatun pallomaton, mutta sitten päädyin kuitenkin tällaiseen selkeään raitamalliin. Raitakuosi synkkaa kivasti myös Marimekon mustavalkoiseen raitapyyhkeeseen ja mustavalkoisiin kaakeleihin.

Ontelokuteet odottelivat kaapissa jo jonkin aikaa, sain tartuttua koukkuun vasta viikko sitten. Jokunen tunti projektiin meni, mutta työ valmistui tänään.

Maton materiaali on Eko-ontelokudetta.  Maton leveys on 70 cm ja pituus 105 cm. Virkkasin raidat tumman- ja vaaleanharmaalla kuteella. Kudetta ostin kumpaakin väriä 700 g, eli mattoon kului kudetta yhteensä 1400 g. Virkkaus sujui  nro 10 virkkuukoukulla.

virkattu matto

virkattu matto3

Työ tehdään kiinteillä silmukoilla, joten se on todella helppo tehdä. Ensin virkkasin aloituksen eli 45 ketjusilmukkaa, ja tämän jälkeen työ jatkui kiinteillä silmukoilla. Tein ensin viisi kerrosta tummanharmaalla, ja tämän jälkeen vuorotellen tummalla ja vaalealla harmaalla kahden kerroksen korkuisia raitoja. Päättelin työn viiteen vaaleanharmaaseen kerrokseen.

Langanpäät virkkasin sisälle seuraavan kerrokseen niin, ettei niitä tarvinnut erikseen päätellä. Loppulangan pujottelin viimeisen kerroksen silmukoiden sisään.

Kiinteä silmukka:

virkkaus1

virkkaus2

virkkaus3

Virkkauspinta näyttää tältä, kun vaalean- ja tummanharmaalla on virkattu vuorotellen kaksi kerrosta:

virkattu matto6

Käytin varsin loppuun kuteen, jäljelle vain pienet kerät!

virkattu matto7

Virkkaus on kivaa, ja paksulla ontelokuteella myös varsin joutuisaa. Seuraavaksi ajattelin kokeilla pientä säilytyskoria, sillä tähän tekniikkaan jä kirjaimellisesti koukkuun!

————–

I got inspired to do some crochet! I did a small rug to our tiny wc, and chose two shades of thick grey weft and nro 10 crochet hook. To see more of chochet technique, have a look at this wonderful project at We Are Scout -blog, click.

Vaahteranlehti-lasinaluset – sehän on glögiaika!

 

vaahteranlehdet5

Ha haa – näin tämän idean Pinterestissa, ja oitis päätin kokeilla. Vähän alkaa olla tuo syksyn lehdet -kausi jo kohta takana, mutta eipä se haittaa mitään. Mitä sitä ihminen muuta kotona tekisikään kuin virkkaisi, kun flunssa painaa päälle?

Sitä paitsi kuuma juoma on aina poikaa syksyllä. Aloitamme glögikauden hyvissä ajoin ennen joulua, mieluusti jo lokakuussa. Yleensä kysellään kaupasta, että missäs ne teidän glögit onkaan ennen kuin niitä on edes esille laitettu.

vaahteranlehdet2

vaahteranlehdet3

vaahteranlehdet4

vaahteranlehdet

Lasinalusten idea oli siinä, että lehtiä on useita eri värisiä. Niinpä ensimmäinen tikki oli löytää oikean väristä lankaa. Tämä Dropsin Alpaca-alpakkalanka (50 g = 167 m) oli värisävyiltään täydellinen. Kokeilin vaaleaa ja tummaa vihreää myös yhdessä, ja virkkasin muutenkin kaksinkertaisella langalla ja nro 6:den koukulla. Pinnan struktuuri tulisi paksummalla langalla enemmän esille, mutta värivalikoima vei voiton lankavalinnassa.

Tässäpä ohje, jos haluat kokeilla. Jämälangoista tämä onnistuu myös, koska lankaa tarvitaan todella vähän:

  1. krs: Virkkaa 6 ketjusilmukkaa renkaaksi, sulje rengas kiinteällä silmukalla.
  2. krs: Virkkaa 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa renkaaseen 12 pylvästä, sulje kiinteällä silmukalla.
  3. krs: Virkkaa 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 2 pylvästä jokaiseen pylvääseen. Sulje kiinteällä silmukalla.
  4. krs: Virkkaa 3 ketjusilmukkaa, hyppää yhden silmukan yli, ja kiinnitä ketjusilmukkarivi toiseen silmukkaan. Virkkaa silmukkaan lisäksi 6 pylvästä. Hyppää yhden silmukan yli, ja tee seuraavaan silmukkaan kiinteä silmukka (pylväs kiinnittyy yläreunasta). Hypää yhden silmukan yli, ja tee 7 pylvästä  seuraavaan silmukkaan. Jatka tätä siten, että sinulla on viisi ”sakaraa”. Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa ja tee 9 ketjusilmukkaa (lehden kanta). Virkkaa ketjusilmukoihin 9  kiinteiää silmukkaa ja virkkaa kerros loppuun (2 kiinteää silmukkaa).
  5. krs: Virkkaa kiinteitä silmukoita lehden ympäri. Jokaisen lehden kärjen kohdassa tee 3 ketjusilmukkaa, kiinnitä silmukat kärkeen kiinteällä silmukalla, ja jatka kiintein silmukoin koko lehden ympäri.
  6. Päättele langat ja höyrytä kevyesti kostean kankaan läpi.

Jos kaipaat muisin virkistystä silmukoiden kanssa, löydät hyvät ohjeet täältä Viivin virkkausnetistä, klik.

Flunssa on viheliäinen tauti, joten pysykää terveinä ja juokaa paljon kuumaa glögiä :).

PS. En tiedä, mikä näistä olisi hauskimman värinen sillä tykkäsin kyllä kaikista -mitä tuumit, löysitkö suosikkiväriäsi?

Virkattu pussukka kännykälle

 

Tein aamulla helpon pussukan kännykälle. Huomenna pussukka pääsee tositestiin, nimittäin kumpi on suositumpi – infinity-huivi käsivarsineulonnalla vai tämä virkattu pussukka.

IMG_5809

IMG_5801

Langaksi otin jämälankoja, valkoinen on Novita Isoveli ja sininen on Novita Hile -lankaa. Tee löyhiä ketujusilmukoita tarvittavan leveyden verran, minulla on noin 20 ketjusilmukkaa työssäni – kännykkä mahtuu sisälle suojakotenlonsa kanssa. Virkkaa ketjusilmukoihin puolipylväsrivejä. Virkkasin vuorotellen kaksi riviä sinisellä ja kaksi riviä valkoisella langalla.

IMG_5802

IMG_5803

IMG_5805

Pyrin sitomaan sivussa kulkevan toisenvärisen langan kiertämällä virkkauslangan sen ympäri.

IMG_5806

Kun työ on sopivan korkuinen, taita työ kaksinkerroin ja yhdistä reunat ja pussukan alareuna kiinteillä silmukoilla.

IMG_5808

Kiinnitin vielä lopuksi napin, ja virkkasin ketjusilmukoilla silmukan, jolla pussin yläreunan saa suljettua. Nyt ei pienet kolhut haittaa.

Hauskaa viikon alkua!

Sydän ystävälle <3

IMG_4928

IMG_5016

IMG_5004  IMG_4918

Ystävänpäivä lähestyy! Kokeilin eri tapoja virkata sydämen, ja kehittelin helpon ystävänpäiväsydämen virkkausohjeen. Tosin sydän sopii yhtä hyvin vaikka joulukorttiin tai syntymäpäivätervehdykseen. Virkkaustyö ei kauan kestä, tässä ohje. Ja jos tarvitset apua silmukoiden virkkaamiseen, katso vaikka täältä: Viivin virkkausnetti.

1. Virkkaa 8 ketjusilmukkaa ja yhdistä lenkiksi kiinteällä silmukalla.

2. Tee 1 ketjusilmukka, virkkaa lenkkiin 5 pylvästä, 4 puolipylvästä, 1 pylväs, 4 puolipylvästä ja 5 pylvästä.

3. Käännä työ. Tee yksi ketjusilmukka. Virkkaa elelliseen kerrokseen 7 pylvästä, 4 puolipylvästä, 1 pylväs, 4 puolipylvästä ja 7 pylvästä.

4. Vedä lanka viimeisen silmukan läpi. Päättele langat. Höyrytä sydän.