Varhaisperunat kasvamaan

Illan mukavin puhdetyö tänään oli varhaisperunan istutus. Kasvimaalla on ollut yksi lava, jossa kasvatimme perunaa viime kesänä. Mietittiin, että yhden lavan korkeus on vähän nafti, ja multatila jää turhan matalaksi. Saimme naapurilta yhden lisälavan käyttöömme, joten multaa ja syvyyttä perunalle onkin nyt riittävästi.

Tänä keväänä jääkaapista ei löytynyt itäneitä perunoita, joten hain Plantagenista siemenperunoita. Ensin piti päättää, mitä lajiketta otetaan. Mummi suosittelee Annabellea, ja sitä istutimme viime vuonna. Tänä vuonna päätimme kokeilla toista lajiketta, Colombaa.

Tarvitsimme myös lisää multaa, ja hommattiin sitten puutarhakasveille sopivaa puutarhamultaa.

Alkutilanne oli tämä. Kitkin ruohot ja siistin vanhat lehdet pois istutuslaatikosta. Kääntelin ja möyhensin maata. Sitten laitoimme toisen lavakauluksen päälle, ja lisäsimme viisi säkillistä multaa laatikkoon. Sekoittelimme vanhat ja uudet mullat hyvin lapiolla.

Istutin perunat noin 20 cm:n päähän toisistaan. Asettelin perunat multaan varovasti idut ylöspäin.

Perunat saivat runsaan multakerroksen ylleen. Lopuksi tarvittiin vielä kunnon kastelu.

Herukkapensaat ovat selvinneet talvesta. Jänikset jättivät puutarhamustikoiden varret syömättä talven aikana, kiitos suojaavan metalliverkon!

Mustikan varvut säilyivät syömättä!
Puutarhavadelmakin jo vihertää.

Muistin taas, miten ihanaa on päästä puutarhahommiin ja saada sormet multaan. Huomiselle jäi vielä orvokkien ja murattien istuttelua.

Joko olet uskaltanut istuttaa kesäkukkia tai puutarhakasveja? Ensi viikolle on onneksi luvattu lämmintä!

Heli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.